Positiivisuuspakko

Onko kriittisyys on negatiivisuutta, jota jaksetaan kuunnella vain niin kutsutusti viran puolesta tai jos se on kyllin huvittavaa kelvatakseen viihteeksi? Näin aloin ajatella, kun aluevaltuutettu Tarja Hyyhkyn(kesk) yleisönosastokirjoituksen luin ja keskustelin HS:n sivustolla suoraan yleisön kanssa.

En enää ota ihmisiä sen paremmin tosissani kuin leikillänikään

Todelliset konfliktit puuttuivat, kirjoitti arvostelija ja antoi kaksi tähteä. Näin luin Karjalaisen elokuva-arvostelusta. Totta. Ei kukaan ole yksinäinen, hullu, juoppo, narkki, nepsy, käytöshäiriöinen ja niin edelleen yksinään; aina ne tulevat pyörimään jalkoihin huomiota kerjäämään. Siinäpä on äkkiä konfliktia kyllikseen.

Pitäköön kivaa keskenänsä

Olisihan tämä pitänyt arvata: yksityisen turva-alan jatkuvasti vellovassa skandaalissakin minut sivuutetaan, koska aina ennenkin jäin tosipaikan tullen yksin. Ääneen pääsi kaikennäköisiä sössöjä kuten esimerkiksi korttikurssit käynyt soluttautuja-artsu kuudella kuukaudella työkokemusta yhdestä kohteesta.