Värikuulapyssy ja keltainen kaasu poliisin onnettoman tiedotuksen ilmiöinä

Vakiintuneen toimituksellisen käytännön mukaisesti kuvan ja tekstin
välinen yhteys on joko sattumanvarainen tai täysin tahaton.

Minä; kun olen ollut ennenkin, tiedän jo journalistien kanssa keskustelemisen tyhjänpäiväisyyden. En helly vähällä, mutta tein poikkeuksen, kun iltakävelyn jälkeisen mediapäivityksen myötä rasituin aivan päin /C:ttä selostetulla HIFK-Jokerit -välisen jalkapallo-ottelun poliisitoiminnalla YLE:llä.

DC:n ampumisesta, Stadin ytimen kultakeikasta ja nuorisorikollisuudesta

Olisin kernaasti suonut inputtini rajoittuvan sähköpostikeskusteluun STT:n deskin kanssa tekoälyn suoltamien lineaariradiouutisten töpästä ja Joensuun ennaltaestävän siviilimaijan kohtaamiseen Karpalokaaren mäessä pyhänä. Mutta tunnelmointi sikseen; se on tekstinkäsittely auki sekä hommiin.

Itäsuomalainen keskustelu ja villitseminen

Luin Järvisen Kolben Sopivia ja sopimattomia -parisuhdekirjaa; poimin siitä muuan haastateltavan yhteensopimattomuuskokemuksen eteläkarjalaisten appivanhempien kanssa. Kuinka keskustelussa kaikki huutavat päällekkäin eikä kukaan kuuntele, sekä passiivisen hiljaisena oleminen vain villitsee edelleen.

Joko otat tai et, jos et, niin sitten heippa

Pitäisiköhän siirtyä nettikauppaan kotiin toimituksen kera, kun kauppareissuilla sattuu ja tapahtuu? Tälläerää kadun toisellapuolen oli poliisitehtävä, joka ei lähtöjään näyttänyt paljon millekään. Ikänaisemäntä esitteli partiolle vähän itseään nuoremman auton peräpeiliä ynnä oikeaa kylki-takakulmaa.

Että kriisikö enää vain puuttuisi, jotta saa runnoa kunnolla työnsä loppuun asti?

(Kuva: Jari Kähkönen) Jälkimodernissa yhteiskunta on valmis – kaikilla on hyvää kyllin ja kuka tahansa voi alkaa miksi tahansa, piittaamatta kenestäkään-mistään. Paitsi, ettei se ole ihan tarkkaanottaen totta. ”Kaikki” näet paljastuu aika rajatuksi käsitteeksi. Pääomaehtoisuus vallitsee yhä.

Kirjoitan nyt asiaa. Sillä uhallakin, jos blogiani todellisuudessa ovat lukevinaan vain eräät vähemmän kuin terveet-tasapainoiset-toimintakykyiset nuoruudenystävät – saadakseen tietää ”miten minulla menee” – ynnä turhan tilaston tietokoneautomatiikka. Esko Aho on näet taas tullut julki ajatuksineen.

Aloittakaa siitä, että vain pätevät opettavat soveltuvuuskokeet läpäisseitä

(Lähde: kuvakaappaus arvostelutarkoitukseen Riverian verkkosivustolta.) Olennainen kohta korostettu alkujaan sinisellä huomokynällä, joka muuttui matkalla harmaanväriseksi.

Kiinnostaa varmaan kiviäkin, että Pohjois-Karjalan maakunnanlevyinen amis, Riveria, palkkaa...lehtorin. Eiku järjestyksenvalvojakouluttajan. Oho...no, saisiko edes turvallisuusalan erikoisammattitutkinnon suorittaneen, jolla on vuosia työkokokemusta, mikä määräaikana pätevöityy pedagogisesti?

Mistä ollaan tulossa? No, sepä onkin hyvä kysymys.

(Kuva: Jari Kähkönen) Nyt kun tätä oikein ajatuksen
kanssa pohtii; onko "mistä ollaan tulossa" itse-
asiassa suorastaan holdencaulfied -kysymys?

Olin heittänyt maitokauppakeikan – saavuin siis ilta-aikaan kotipihaani kävellen reppu selässä – enkä mielestäni sen paremmin pitänyt erityistä ääntä kuin muutenkaan kerjännyt huomiota. Asukas – yli seitsenkymppinen äijä päällään pelkät pitkät kalsarit – avasi ovensa kohdallani ja keskustelumme alkoi.

Kunnanvirastojen lukitut ovet ovat naurettava villitys, osa 2

Taru Tykkyläisen printti-Pielisjokiseutuun tekemän jutun lukemisen jälkeen en näe syytä muuttaa mieltäni.

Kunnanvirastojen lukitut ovet ovat naurettava villitys

Kontiolahden kunnantalon ja teknisen toimen viraston ulko-ovien lukitseminen arkisin päiväsaikaan on erheellinen sekä suhteeton toimenpide väitettyyn päämäärään – asiakaspalvelun ja tietosuojan parantaminen – nähden. Väitän, että vihjattu ongelma – ylettömästi ihmisiä juoksemassa jaloissa – on sepitettä.

Viestintä ei maailmaa pelasta, mutta oikein tehtynä siitä ei ole haittaa

Toimittaja Minna-Liisa Riestola kirjoitti 8. huhtikuuta Vaarojen Sanomien pääkirjoituspaikan kronikassa drooneista. Pitäisi saada heti tietää kaikki, koska ei ottanut opikseen siteeraamaltaan tv:n asiantuntijalta Viron kokemuksista. Viestintä ei maailmaa pelasta, mutta oikein tehtynä siitä ei ole haittaa.

Kaveri- ja tunnetaitojen kenkku kääntöpuoli

Kyllikki Kerola mainosti Lieksan Lehdessä 9. huhtikuuta ”mun juttuunsa” – kaveritaitoja, – vastaten pääkaupunkiseutuisen erityiskoulun rehtorin puheenvuoroon kasvatuksesta Helsingin Sanomissa. Kiitos siitä, mutta kun niillä kaveri- ja tunnetaidoilla on kenkkukin puolensa.

Me vs. me-henki

Ollaanko kyllin sivistyneitä puhuakseen paskaa toisesta vain seläntakana? Lisäsin otsikon pöytälaatikkolistaukseen, kun katselin Klassista Suomea. Lähtökohta oli moderni musiikki klassisin instrumentein ja orkesterin esittämänä. Mitä uutta opin siinä sivussa ihmisestä ja maailmastamme?

Jyväskylän turvallisuustilanne on silti yhä lonkeronharmaa

(Kuva: Jari Kähkönen) Onko kuva synkassa otsikon kanssa vai ei? 
Jos kehitettäisiin verkostollinen turvallisuuspalvelumalli, tilanne-
kuvaa pitävä valvomo voisi periaatteessa hälyttää radiopuheli-
mella myös tämän ravintolan järjestyksenvalvojan apuun, kun
lähikaupassa on tilanne päällä. Tai päinvastoin – sieltä vartijan
ravintolaan, – jos välikohtaus oli sattuakseen näin päin.

Tätä kirjoitettaessa "röyhkeäksi sarjalonkerovarkaaksi" mainittu mies on majoittunut ja syönyt valtiolla jo noin viikon; Keskarin uutisen mukaan näet käräjäoikeus vangitsi hänet äskettäin. Tapahtunut on pieni ihme, mutta siitä huolimatta tämä ei ollut tässä. Pitäisi ajatella enemmän-pidemmälle-paremmin.

Tiedätkö sinä edes mikä vakuutusetsivä on ja mitä sellainen tekee?

YLE:n – nyttemmin ajankohtaisdokumenteiksi kutsuman sekä toisinaan ihan televisiossakin lähetetyn – MOT-ohjelman Jouni Munukka on säännöllisesti muistuttanut yleisöä väitetyistä vakuutusetsivätoiminnan ongelmista milloin missäkin kanavassa. Hänellä on olennainen pahemman kerran hukassa.

Poliisin pillit taisivatkin soida Outokummussa muuttuvan maailman merkiksi

Luin Kari Kauppisen kirjoittaneen Outokummun Seudussa poliisin ajaneen kaupungissa usein autoin siniset majakat vilkkuen ja sireenit huutaen, mutta heittäytyneen jälkeenpäin – nyttemmin valitettavan yleisesti – puhumattomaksi. Kenelle siis ne pillit oikeastaan soivatkaan ja mitä on vuoksensa tehtävä?

Johan nyt on piru, jos joudun tähtensä työhanskoja ja lukkoöljyä kantamaan!

(Kuva: Jari Kähkönen) No, slingi se on tuokin yksiolkaiminen reppu, vaikka ei ajankoh-
taisena aikana päällä ollutkaan. Eikä kyllä linkkarikaan.

Kävelen. Kirjaston kulmalla näen maassa tulitikkuleikin – onneksi jäähtyneet – jämät; on ollut kylmä tuuli kerrankin paikallaan, kun puhalsi kokeilijoiden tulen sammuksiin heti sytyttyään. Sitten ulko-ovi ei lukitu perässäni, sillä telkensä on niin sinimustana, että elävä kudos olisi jo kuoliossa.

Ja hölinpölinpälin

Istuin liikuntavaivaisen boomerin seurassa tämän kotona, kun ovikellonsa alkoi soida. Isäntä itse tiesi oitis kuka asialla oli. Menin avaamaan puolestaan; seurasi oikeiden istuinten arvonta ja sitten ne alkoivat perinteisen. Kävivät läpi ikävertaistensa asiat; kuinka huonona kukin on sekä miten kurjasti asuu.

Hämäläisen turvallisuuskeskustelun maakunnallisia erikoisuuksia

Päijät-Hämeessä eli Lahdessa rautatieasemalle suoraansanottuna kustaan niin usein, että se muodostaa jo hajuhaitan. Eikä ymmärretä mitä pitäisi tehdä. Kanta-Hämeessä taas pelastuslaitos uusii suojaliivit – tuliko uusista ensihoitajat riskikäyttäytymiseen röyhkeyttäviä lohtuleluja?