Mistä ollaan tulossa? No, sepä onkin hyvä kysymys.

(Kuva: Jari Kähkönen) Nyt kun tätä oikein ajatuksen
kanssa pohtii; onko "mistä ollaan tulossa" itse-
asiassa suorastaan holdencaulfied -kysymys?

Olin heittänyt maitokauppakeikan – saavuin siis ilta-aikaan kotipihaani kävellen reppu selässä – enkä mielestäni sen paremmin pitänyt erityistä ääntä kuin muutenkaan kerjännyt huomiota. Asukas – yli seitsenkymppinen äijä päällään pelkät pitkät kalsarit – avasi ovensa kohdallani ja keskustelumme alkoi.

Erittäin pohjoiskarjalaisia ongelmia

Mitä minuun tulee – yksinäisyys, ”kiusaaminen” ja toisten ”arvostelu” ovat totaalisesti loppuunsahattuja aiheita – niihin ei pidä paneman enää minuuttiakaan aikaa eikä ilmaiseksi rajattomasti saatavaa bittiäkään. Mutta sitten Miia Hartikainen, Karjalainen sekä maakunnan omat nuoret – hoh-hoh-hoijaa.

Mistä todellisuudessa puhut – tai vaikenet, – kun puhut yksinäisyydestä?

(Kuva: Jari Kähkönen) Kuvan ja tekstin välinen keskinäinen asiayhteys on joko sattumanvarainen tai täysin tahaton.

Yksinäisyys aiheena on loppuunsahattu tympeys, – mutta antaa mennä, – kun kerran Karjalaisen nettiin ilmaantui maakunnan spärräpiirin puheenjohtajan Sykkeen aamun haastattelusta tehty audio. Ja jäihän lukutaidon rapautumispääkirjoituksestakin käteen sentään ajatus leirinuotiotarinoinnista.

Ei tämä maailma niin toimi

Tätä ne eivät soittaneet keikalla. On sitten Youtubesta, jos joku ei itse tajunnut. Krediitit: Giant Robot ja Stupido Records

Kirjoittaisiko vielä kerran yksinäisyydestä, täysin loppuunsahatusta aiheesta? Pakkotervehtijä, joka ei ole esitellyt itseään ja kenen kanssa minulla ei ole mitään tekemistä; tuppaa toisinaan yrittämään smalltalkkia esimerkiksi säästä. Mikä oikeus kenelläkään on olettaa ovelleen tultavan tarinoimaan halutessaan?

En enää ota ihmisiä sen paremmin tosissani kuin leikillänikään

Todelliset konfliktit puuttuivat, kirjoitti arvostelija ja antoi kaksi tähteä. Näin luin Karjalaisen elokuva-arvostelusta. Totta. Ei kukaan ole yksinäinen, hullu, juoppo, narkki, nepsy, käytöshäiriöinen ja niin edelleen yksinään; aina ne tulevat pyörimään jalkoihin huomiota kerjäämään. Siinäpä on äkkiä konfliktia kyllikseen.

Pysy luolassasi päätelaitettasi näppäilemässä

YLE teki jutun tekoälyn luomien virtuaalikumppaneiden ”deittipalvelusta”. Se on sopivaa, koska ihmiset ovat jo kauan olleet itsekeskeisiä ja kompromissikyvyttömiä sosiaalisia toheloita. Joistakuista ei oikeasti enää ole kulkemaan julkisella paikalla sekä toimimaan oikeiden ihmisten kanssa.

Valtaväestöksi itseään luulleet pärisevät asemanmenetyksen pelosta ja häpeästä

Kyllä taas sai kuulla ääripäistä, jakautuneisuudesta, kohtaamattomuudesta ja keskustelusta kyllikseen Itsenäisyyspäivänä; olin ruokavieraana kodissa, jossa oli lineaaritelkkari auki. Presidentti Niinistö muisteli vielä illalla vastaanoton aluksikin papin kirkossa saarnanneen, jottei pidä asettua toisen yläpuolelle.

Yksinäisyys

(Kuva: Jari Kähkönen)

Loppuviikon YLE:n sisältövirrassa on ollut y-sanaa. Minä en ole yksinäinen enkä kaipaa ympärilleni hovia viihdyttämään, puolituttuja morjestelemaan tai etenkään jotain paras...anteeksi...sosiaalisia seuraajia luulemaan meidän olevan ystäviä. Ei kiinnosta. Turpa kiinni. Katse poispäin ja pysykin etäällä.

Älä ala sellaiseksi

(Kuva: Jari Kähkönen) Tarvekalu vai fleksailua, kas siinä pulma.

Olipa keskusteluntapainen, jossa maallikko rupesi jälleen kerran pälleilemään kanssani; yritti viedä ajatukseni toteutuksessa liiallisuuteen, jotta se muuttuisi naurettavaksi. Siitä johtui mieleen lukion kolmannen luokan äidinkielen opettajan viisaus, kun istuimme munkkikahvilla luokkaretkeläisten käytäväkioskilla.

Miltä maksavan ja palveltavan asiakkaan halveksunta tuntuu niskassa?

Tiesittekö Avarnin toimitusjohtaja Niclas Saclénin avoimesta kirjeestä? Onhan tämä tietysti turvafirmalta ennennäkemättömyys ja uutuus. Mutta voi Niclas; muualla vastaavaa on luvannut joka ainoa yllättynyt, järkyttynyt tai suorastaan pelästynytkin toimari sitten niistä ajoista kuin sellaisia on ollutkaan.

Ai, yksinäisiäkö ne o(li)vat(kin)?

(Kuvasitaatti arvostelutarkoitukseen) Mari Hakanen kuvasi Jenni Minkkisen Pohjois-
Karjalan Maakuntaliiton mainokseen, joka julkaistiin sanomalehti Karjalaisessa.

Minun – maakuntaamme kurkusta kuristavaksi Suureksi Punamustaksi Syöväksi – kutsumani lehti oli ilmaantunut suurjakeluna postilaatikkooni tulevan viikonlopun maakuntapäivän tähden. Maakuntaliitto oli ostanut etusivun mainoksen, mikä sai minut asettamaan otsikkoni kysymyksen.

Oppimassa olemaan välittämättä

(Kuva: Jari Kähkönen)

Tottakai minä tunnistin nimen. Se kuului eräälle maakunnan pressiksistä; hänen pitäisi älytä olla kerjäämättä sen paremmin mielisuosiota kuin rahaakaan niiltä, joita vastaan saattaa kohta joutua toimimaan. Mikäli kyseessä on täysnimikaima, hänen tulisi vakiinnuttaa itselleen pännänimi eli oma byline mahdollisimman pian.

Yksinäisyydestä, yhdessä elämisestä ja ihmisyydestä

Teini ölähteli kadun toiseltapuolen; se käytti Pohjois-Karjalan puvun eli työpukukankaisia housuja, ja seurana oli kaksi vertaistaan. En vastaa, joten alkoipa sitten nimitellä. "Turpa kiinni, nulikka! Jos se ei pysy kiinni, sinullekin löytyy vielä tästä yhteiskunnasta koppi, minkä oven saa lukkoon", ärjyin.