Puuilon johtaja tuomitsee Kotkamiehen toiminnan – Hesari julkaisi tämän oikean nimen

Entä sitten? Puheet puheina. Sanooko muka yksikään nykyinen kaupan johtaja julkisesti, että tuo ei enää tule meidän tiloihin ja vastaa kaikista seurauksista niin etu- kuin jälkikäteenkin? Ehei. Ne, – ketkä sellaisia joskus olivat, – ovat tänään kaikki olleet jo kauan poissa työelämästä. Sikäli, jos enää elävätkään.

Yhden tempun taikuri

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämä on symbolikuva, joka ei esitä ajankohtaista tapahtumaa;
sikäli, kun joku ei sitä vielä jo ihan itse tajunnut.

Voi hyvä tavaton kuinka rahaapalvova, tekosiveä, jälkeenjäänyt ja itsepetoksellinen maa Suomi onkaan – Helsingin raitiovaunukamppailussahan(1, 2, 3) tuonkin taas näki. Yhden tempun taikuri yrittää pärjätä vain sumuttimella sekä hälyttää kännykällä; on kuin 1990-luku olisi tullut takaisin.

Tässäkin yhteiskunnassa te kasvatatte itse omat lapsenne

Ihmiset ovat mitä ovat; he kasvattavat lapsensa – tai pikemminkin jättävät kasvattamatta – niinikään mitensattuu. Yhteisöllisyys taas on nyt joko vitsi tai kulttuurisotapolitikointia oman uran edistykseksi. Valitettavasti siis usein ei muu auta kuin kiinniotto sekä rikosoikeudelliset ja/tai lastensuojelulliset toimenpiteet.

Vilpillisen mielen kysymys

Kuva kameralaukustakin voi villitä, jos on kyllin
vilpillinen mieli.

Kärsien seurasin maamme henkisen ilmapiirin ahtautta ja kansan keskustelukyvyttömyyttä. ”No, on sinulla jutut. Alustapa itse aiheesta ja kommentoi selvinneitä tietoja ilmeisesti sitten kriittsesti”, sanoin ja merkitsin asian muistiin pohdintaa varten. Syynsähän sillekin on, että asiat ovat näin.

Sanohan, paljonko rakenteellista työttömyyttä ihanneyhteiskuntasi kestää?

Youtubesta löytyi tälläinen Mikko Perkoilan jo alunperin 1980-luvulla tekemä, sangen osuva laulu.

Minä opin muinoin, ettei rakennetyöttömyyttä sanan varsinaisessa merkityksessä olekaan; se oli oikeastaan rakennemuutostyöttömyyttä, joka katosi aikanaan edistyksen edistyessä kyllin. Kaikkein useimmin käytetty esimerkki tästä oli maatalouden kuihtuminen ja teollisuuden kasvu 1960-1980-luvuilla.

Ihmisarvokeskeisen ja antiautoritaarisen yhteiskunnan puolesta

Kanssaihmisensä selittäminen itseään vähemmän arvokkaaksi on joka hetki vain kahden ajatuksen päässä. Kun se tapahtuu, ihminen ei yksinkertaisesti malta olla sortamatta ”huonompaansa”. Se on ihmisen todellinen luonto.