Harhaisesta turvallisuudentunteesta, erityisesti Vaasan tapauksen jälkeen

(Kuva: Jari Kähkönen) Suljettujen julkisten rakennusten – kuten koulujen – pihojen ei pitäisi olla käytet-
tävissä lasten ja nuorten omaehtoisiin kokoontumisiin.

Vaasan Ristinummessa sijaitsevan Variskan koulun piha oli kesälomasta huolimatta valitettavan tyypillinen aikuisten silmälläpidon tuollapuolinen lähiönuorten kokoontumispaikka. Siitähän ne vaikeudet sitten alkoivatkin; draaman kaari kulki häiriköinnin kautta vakaviin vammoihin.

Antimanosfäärinen kiistakirjoitus

(Kuva: Jari Kähkönen) Pikkukakaroilla on liian kiire päästä leikkimään
aikuisten leluilla omista rooliristiriidostaan aiheutuneiden levottomuu-
den- ja epämukavuudentunteidensa takia.

Vai kutsuvat – kertaakaan saamattomat ja yhdessäasuvien parisuhteessa olemattomat – höpelöt pikkupojat internetin majaleikkiään manosfääriksi? Bregmanlaisittainhan Kärpästen herra tuomitaan juopon kirjoittamaksi ihmisyyden mustaamiseksi, mutta kyllä Goldingilla taisi silti joku pointtikin olla.

Ei ollut kansanliikkeen eikä puolueen johtajaksi

Luin äsken Jukka Pietiäisen Vihtori Kosola -kirjan, josta poimin otsikon. Oli ilmeistä, että nimihenkilön elämänkaari oli melkoinen tragedia – samanaikaisesti sekä nousi että laski – loisti ja paloi yhtä aikaa. Huipulla hän marginalisoitui keulakuvaksi, joka ei itse koskaan saavuttanut todellista valta-asemaa.

Että älä anna totuuden tulla hyvän jutun tielle?

Aamulehden case kuopaisi pintaan muiston mielestäni. Istuimme kesähelteillä tuopposilla Elielinaukiolla Vlatavassa ansioituneemman toverin kanssa kuin oli ollut kuvajournalisti. Heitin pokkana, että jos journalistisia feikkejä ei jää kiinni; seuraako tästä, jottei heitä ole. Se oli hänestä hersyvän hauska vitsi.