Pitäkää kivaa keskenänne, keskinkertaiset

Mikähän liene vapaan assosiaation ajatuksenlentoni ollutkaan, kun otin väriläiskän/kuriositeetin pöytälaatikonpohjalistaukseen. No, nyt se on käytetty ja yliviivattu, kun käyn tekstiä sorvaamaan. Yllykkeeni oli viaton parturikäynti auton viikkoajolenkin puolivälissä.

Seuraavaksi käännän selkäni – ei minulle tästä enää palkkaa makseta

(Kuva: Jari Kähkönen) Leipälaukku kaulassa ja lierihattu päässä kulkevalla
buutsimiehellä ilmenee ajoin ihan samanlaisia ajatuksia kuin töpselinok-
kaisella vertaisellaankin, koska hän on vain erilainen; ei varsinaisesti pa-
rempi ihminen. Uskotko sen?

Kerran; nimeämättömän valtion koulun yhden kurssin opiskelijoina, istuimme vertaisen kanssa laitoksen niin kutsutun ravintolan pöydässä ja pohdimme meitä osallistumatta kuuntelevien sihteereiden inhotukseksi vakaumuksia. Liikuimme hyvin yleisellä tasolla; miten vakaumus muodostuu, kriisiytyy ja myös muuttuu.

Plus- vai miinusmerkkistä, siitä on kysymys Corona-viruksen aikanakin

(Kuva: Jari Kähkönen) Katuvalokuvausharrastusta Helsingissä vuosia sitten.
Ruutu valikoitui tähän solidaarisuudesta kulttuuritoimijoille, jotka ovat jou-
tuneet ahtaalle nykyisessä poikkeuksellisessa tilanteessa.

Suomi oli vakaa maa, jossa viranomaisiin luotettiin, turvallisuus ja oikeudenhoito olivat kunnossa; kaikki olivat osallisia, toimivia ja vielä suhteellisesti vauraitakin. Normaalit suhtautuivat toisenlaisiin lähinnä ihmetellen, säälien sekä joskus myös lievästi epäuskoisen vahingoniloisesti hihitellen. Sitten maailma muuttui.