Itäsuomalainen keskustelu ja villitseminen

Luin Järvisen Kolben Sopivia ja sopimattomia -parisuhdekirjaa; poimin siitä muuan haastateltavan yhteensopimattomuuskokemuksen eteläkarjalaisten appivanhempien kanssa. Kuinka keskustelussa kaikki huutavat päällekkäin eikä kukaan kuuntele, sekä passiivisen hiljaisena oleminen vain villitsee edelleen.

Heitähän tuputtamatta ja olettamatta, sillä et sinä tätä maakuntaa omista

Tiedostan sekä käsitän; luin Itäsuomalaisen kolumnisti Veijo Tuunasen kuvauksen isänsä elämästä. Tämä jätti jopa peltotyöt lähtien tervehtimään ja vaihtamaan kuulumisia, jos näki kulkijan. Se oli silloin ennenwanhaan; kukaan teistä ei elä tuota elämää, joten älkää yrittäkö vedota samoihin sääntöihinkään.

Sätkysi on ihan oma vikasi

(Kuva: Jari Kähkönen)

Ei minun tarvitse tietää, että kuka on Elmer Andberg; ei kiinnosta. Monimutkaisissa ja epäyhdenvertaisissa yhteiskunnissa laisensa voivat tosin sanoa ääneen keljujakin tosiasioita elämisen ehdoista. Asioita, jotka muuten jäisivät piiloon tekopositiivisen hyvinvoivan normaliteettikuvitelman alle.

Enkö ehkä sittenkään ole kyllin outo?

Hah, jos arvostelukykyni olisi suonut; en olisi ikinä osallistunut siihen typerän tuppukylän kulttuuritapahtuman kesähassuttelevaan kisaan vuosia sitten. Niinikään – kirjailijayhdistykseen, joka on aivan kaikessa yhtä surkea kuin täkäläiset kulttuuritoimijat ylipäätään; olisi pitänyt olla koskaan liittymättä.

Kuriositeetti

(Kuva: Jari Kähkönen)

Muistan vaikken välittäisikään, kun olimme lukion lopulla auditoriossa; toisella luokalla minulle äidinkieltä opettanut selitteli jotain väriläiskänä olemisestani, kysäisi samalla ohimennen tulevaisuudensuunnitelmiani. Vastasin hukkaavani elämäni siivousliikkeen varhaisaamuun. Kylläpä naama venähti.

Ymmärrän. Vituttaa.

Miksei? Siellähän asuu vain juntteja, typeryksiä ja ahdistuneita. Kaikki muut ovat joko läpikulkumatkalla tai eksyneitä – no, todettakoon kuitenkin samalla, että kahden viimemainitun kestolle ei ole normatiivista aikamäärettä. Lähdetään sitten, kun ollaan valmiita, sekä tiedetään mihin päin mennään.

Naisten turvallisuus

(Kuva: Jari Kähkönen) Sininen hetki syrjäkujalla; vai Se Tavallinen Paikka, jossa kaikki
paha aina tapahtuu?

Luin lauantaina YLE:n netistä melkoisesti naisvihasta; seassaan oli myös fyysistä turvallisuutta käsittelevää tekstiä. Sentähden päässäni alkoi raksuttaa, ja mieleeni palautui eräitä huvittavia naisten turvallisuusmokia; FAILEJA, kuten nykyisellä verkkofingelskalla tavataan sanoa.