Kenttäsika en enää ole ollut aikoihin, mutta kyllä silti yhä kehtaan

Olen minä joskus Helsingin vaiheeni aikana säännöllisen epäsäännöllisesti tavannut ja tuntenut – niin pinnallisesti tosin, että lainausmerkit sietäisi ympärillensä – erään Seppo Vesala -nimisen miehen. Oli tuolloin Keskustan eli Eteläisen konstaapeli, voimankäyttökouluttaja ja Kontrollin toimittaja.

Se erikoinen tai oikeastaan ainoa, johon kyseinen luuseri pääsi käsiksi

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämäkö se on sitten kauhein asia maailmassamme?

Ajatustyö alkoi Michela Söderströmin Halipoliisin aikana, sai lisää virtaa Emmi Nuorgamin YLE-haastattelusta ja Karjalaisen Petra Mustosen therian-jutusta. Se tuli valmiiksi Maikkarin Nelli Hyttisen naisviha-nettijutusta sekä Maija Vilkkumaan Bossladyn YLE-ennakosta. Vaikka olihan toki jotain pohdittu aiemminkin.

Ylimielisyys

Hybris tai ylimielisyys pohdituttaa, koska muinoin puhuin Amerikan Bugaloo Boysista turvallisuuspolitiikantuntijan kanssa. Kun totesin vastaavaa ”suojelemis- ja paremmintietämisluuloa” ilmenevän kaikilla valtaa käyttävillä univormupelleillä – myös Suomessa, hän muistutti ilmiön vaaroista laajemminkin.

Kirjoittaminen elämäntapana

(Kuva: Jari Kähkönen)

Kaksikin seikkaa sai minut luonnostelemaan uudelleen tämän kuluneen otsikon ja tekemään siitä muistiinpanoja; Apu lopettaa blogit vuodenvaihteessa sekä Tulenkantajien ryhmän hajoamisen syyt 1920-30 -lukujen vaihteessa. Moiset ratkaisut tapaavat usein myös muodostua melkoisiksi vedenjakajahetkiksi.

Taas nuo konferenssituristit!

(Kuva: Jari Kähkönen)

Blogi on kenen tahansa saatavilla, mutta en todellakaan ilahtunut nähdessäni tilastoissani porukan emon nimen. Imartelinko itseäni, kun luulin käynnin syyksi ensin viestintäyksikköä ”varmistelemassa” ja sitten (alue)toimiston sankaria työpöytänsä takana niin-toimihenkilönä-niin-toimihenkilönä että? Ehkäpä.

Ovatko kulttuuri- tai sanasodassa kaikki viestimiehiä?

(Kuva: Jari Kähkönen) Kulttuuri- ja/tai sanasodan viestimiehen reppuko?

Muistan somettaneeni kulttuurisodan viestimiehen tempaisseen taisteluliivistään hämäyksen, jonka heitti keskusteluun hyydyttääkseen sen. Ja nauraneeni kuinka kuusikymppinen vanhankansan OTK teki einarit yhdelle ammattiviestijälle; toisen tämä taas sai ensin astumaan liukumiinaan ja sitten putoamaan pää edellä ojaan.

Solidaarisuus

Olipa kerran silloisen liittoni paperinen aktiivilehti. Lisäsin sitä toimittavinaan olleiden tuskaa kaksiliuskaisella osamielipiteellisellä näkökulmatekstillä solidaarisuudesta, mutta ne julkaisivat sen kuitenkin. Syntyi uusi kolumnipaikka takasivulle; sitten jouduin epäsuosioon enkä kirjoittanut sillä enää koskaan.

BLM – nollariteinien...minkä asian liike

(Kuva: Jari Kähkönen) Etusivu uusiksi: Black Lives Matter -liike aloitti toiminnan
Kontiolahdessa. Tai sitten ei.

YLE etsii olennaisuuttaan täysi-ikäistyviltä nollariteineiltä, mille se on täysin passé; rasisteilta sekä heidän palkkaa nauttivilta yllyttäjiltään taas halutaan provokaatio. Näin minä näen liikkeeksikin mainitun Black Lives Matter Helsinki -mielenosoituksen järjestäjien haastattelun. Mainos; ei mitään sanottavaa.

Sen te edestänne löysitte

(Kuva: Jari Kähkönen) Liikkuva lakkovahtiryhmä valmistautuu yritysvierailuun
tes-shoppailua harjoittaneessa firmassa; näin olisin muistavinani tämän kuvan. 

Näin muutaman iltamedian klikkiä jahtaavan ilkkuvan vihanyllytysotsikon; työntekijät eivät muka mahda mitään, jos työnantaja päättää vaihtaa työehtosopimusta. Höpöhöpö; se ei kuulkaas ole kuin CD-kakkuboksin tai ohjelmistolisenssin nettikaupasta ostaisi. Juttu jatkuu, koska ei voi lopettaakaan.