Turvallisuusalalle pitää pyrkiä ja päästyään kokea saavuttaneensa jotain säilyttämisen arvoista

(Kuva: Jari Kähkönen) Ensin ollaan sopivia, sitten tullaan opiskellen sekä harjoitellen päteviksi ja tämän jälkeen aletaan katsella kuinka urapolku urkenee. Menestyjällä on niin ammatti kuin myös mahdollisesti myöhemmin valitsemansa erikoisalankin tutkinto.

Teen toisen postauksen samasta aiheesta, mutten kutsu niitä sarjaksi. Ihan sama vaikkei kukaan – sen paremmin merkityksellinen kuin jonninjoutavakaan – tätä lue ja ainoa vaikutus on oma huvitukseni. Mutta; kun kerran lahtelaiset kansalaisaloitteellaan aloittivat, niin jatketaan sitten juttua.

Naiivi, kapeakatseinen ja riittämätön aloite, mutta on siinä jotain hyvääkin

Veitsientusiasti nuori toveri testasi pyynnöstäni lehtijuttua varten,
että kuinka vartijoille Poliisin tekniikkakeskuksen auktoriteetillä
kaupatut kevytsuojaliivit kestävät maailmassaan tavallisinta uh-
kaa. Huonosti. Seuraus? Hiljaisuus. Sisäministeriön poliisiosaston
ylikomisario soitti; ei anna haastattelua, mutta totesi koulutuksessa
jouduttavan nyt huomioimaan tiedon tulleen julkiseksi.

Jos tätä blogia luet, saatat olla tietämätön kansalaisaloitteesta tehdä vartijoiden toisen asteen koulutuksesta eli ammattitutkinnosta pakollinen. Hankkeessa on kovasti vähän mitään hyvää – lienekö sille käy kuin muinoin Vihreille Leif Salménin vaalitentissä – keskustelu lisääntyi hetkeksi, mutta siinä kaikki.

Aikalailla vapaaottelevia cowboyta, nuo Helsingin poliisit, nykyään

Tjaa-a. Pitäisihän minun jo vanhastaan tietää, jottei siitä kaksista tule, kun siviilitoimittaja kyselee niin kutsutulta asiantuntijalta voimankäytöstä. Ylen Clarissa Jäärni ei kyennyt kysymään tohtori-dosentti Henri Rikanderilta, että onko pään- ja kaulanhallinnan ero tosiaankin vain "se toisen käden puute".