Limnellin soolo

Kansanedustaja Jarmo Limnell (kok) vaistoaa Eduskunnan turvallisuusjohtovajeen tai kyvyttömyyden verkostoitua ja profiloituu sillä mistä konsensus-Suomessa piti vaieta. Turvallisuutta sekä turvallisuuspolitiikkaa tuli olla, muttei tehdä niillä mitään, koska kauttaan ainoastaan hävittiin ääniä.

Että olette sitten alkanut häröpellepetterin perintätoimistoksi?

(Kuva: Jari Kähkönen) Kirjoitan mitä haluan eikä ihan viisas edes yritä vaientaa minua.

Nyt käsitän täysin näkemäni eräässä pohjoiskarjalaisessa päivittäistavarakaupassa noin puolentoistaviikon takaa. Otin jopa asiakseni soittaa [lehden nimi poistettu] vinkkiluuriin asiasta, mutta sinä [henkilöllisyys salattu], joka vastasit – you have been out-scooped – sanoisi jenkki tässäkohdin.

Ymmärrän; sinä lopetat pelleilysi ja sinä opettelet käyttämään keskuslukitusta

YLE:n Tanja Heikkosen juttu on niin turha. Kännykkävideoäijä oli joko – ihan oikeasti – luullakseen turvassa elävä luottamusyhteiskunnan tyhmin asukas tai provokaatiomielinen rähinämoottori-automaattihankuri. Konstaapelia pelotti sekä hävetti – yritti hallita tilannetta, joka leviää moneen suuntaan yhtä aikaa.

Sata vuotta on kulunut, mutta aseistakieltäytyminen on yhä jatkuvan kiistan kohde

(Kuva: Jari Kähkönen)

Mitä ovat tarkoittavinaan YLE:n uutisoimat viranomaisten avustaminen siviili- ja täydennyspalveluksessa, sekä kriisiajan tehtävät – ainakin nimeltään – ”reserviksi” muuttuvaan siviilihenkilövarantoon kuuluvalle? Niitä ei tarvita, hälytys ei toimi, varustus puuttuu sekä henkilövahvuuskin vaihtelee.

Pinnan polttaminen on naiiviteetti, joka ei sovi kuvaan Tuusulan tapauksessa

YLE:n niin kutsuttu tutkivan journalismin tv-ohjelma, MOT, on naurettavan rajalla keikkuva turhake. Pääosan työstään ne – ei ole tiimiä, kontakteja eikä useimpina kuukausina edes lähetysaikaa – tekevät tälläisissä lyhyissä nettiturauksissa, joissa tänään kerrottiin viestintämuuvien kaltaisia itsestäänselvyyksiä.

Keskiviikkona keskellä kesää

Voivoi. Vai on yleisö huutanut ”YLE suosii varkaita” Tokmannin jutun jälkeen? Ei ymmärretty asiaa oikein; se voi johtua niin nurinkurisesta eli vääräaikaisesta asian hoitamistavasta kuin kyvyttömyydestä kommunikoida tekemisistään eheästi ja uskottavastikin. Tai sitten Päivi Happonen raportoi huonosti.

Nyansoidun turva-alakritiikin hyödyttömyydestä

Minä en väitä täydelliseksi – sitä kahden Securitaksen vartijan työtä,  – jonka niin kutsuttuja kriitikkoja eli YLE:n Päivi Happosta, Ilta-Sanomien Soili Kalliokoskea, Iltalehden Angelika Provalskajaa ja Uutissuomalaisen Tiina Purhoa sivalsin sitäedellisessä tekstissäni. Mutta; miksi vaivautua nyansoituun kritiikkiinkään?

Ja mitähän selvitettävää tai avointa tuossakin muka oli?

Rakas nuori uutena työelämään tulija/entinen nuori ammatinvaihtaja; luulit varmaan pääseväsi minimitunnein mukavaan toiminnantäytteiseen ja ihmisläheiseen työhön turvallisuusalalla? Et juuri olisi voinut pahemmin erehtyä. Katso nyt tuotakin p...astaa, mitä kirjoittavat(1,2,3,4) ihan peruskiinniotosta.

Miksi työläistä pitäisi saada yksipuolisesti mikromanageerata?

Kiitos YLE:n Antti Parvialalle, Esa Syväkurulle ja Eetu Pietariselle hyvästä puheeksiottamisesta Helsingin Vuosaaren konttisataman suhteen. Isoista kysymyksistä on pakko puhua julkisesti, kun asianosaiset eivät – jälkimodernin maailman ihanteen vastaisesti – sittenkään voineet sopia keskenään.

Oli miten oli, sisimmässäni uskon itse silti olevani enemmän arvoinen

(Kuva: Jari Kähkönen)

Matkustin kyydissä, jonka kuljettaja jo viimeistään paluumatkalla taisi luulla meitä kavereikseen – ansiotarkoituksesta huolimatta. Vaikka hän harmitteli itsekin paikallista sosiaalisuuden muotoa – niin kutsuttua tuttuutta – joku on koko ajan vieressä selittämässä jotain; äsken se pilasi häneltäkin tauon.

Rajan pelinpito

Tietämättömyyden varjo soi Rajavartiolaitokselle aiheettoman pyhimyskehän; oikeasti sen varusmieskoulutus tai viranomaistoiminta eivät ole verrokkia parempia. Nyt ne pitivät peliään turvapaikanhakijaraukan kanssa, kertoo YLE:n MOT lineaari-tv:n uutisissa ja netissä.

Ja tämäntyyppiset tapaukset tutkimatta jätetään

(Kuvasitaatti arvostelutarkoitukseen. Lähde: Dani Branthin, Riikka Kurki sekä Yle.) No, näkeehän tästä nyt juuri ja juuri, että joku siellä rivistön takana jotain nujusi.

Kiitos Maija Vilkkumaalle otsikonlainasta. Satumaa-tangon julkaisuaikaan maassa elettiin vielä laajasti – nyt jopa Maikkarin Rebekka Härkösen Auer-jutun mielipidekirjoituksessa kiroamaa – viranomaisuskollisuutta. Apu-OKA oli jo linjapäätöksensä antanut, mutta vielä siitä tiesivät vain harvat.

Että kriisikö enää vain puuttuisi, jotta saa runnoa kunnolla työnsä loppuun asti?

(Kuva: Jari Kähkönen) Jälkimodernissa yhteiskunta on valmis – kaikilla on hyvää kyllin ja kuka tahansa voi alkaa miksi tahansa, piittaamatta kenestäkään-mistään. Paitsi, ettei se ole ihan tarkkaanottaen totta. ”Kaikki” näet paljastuu aika rajatuksi käsitteeksi. Pääomaehtoisuus vallitsee yhä.

Kirjoitan nyt asiaa. Sillä uhallakin, jos blogiani todellisuudessa ovat lukevinaan vain eräät vähemmän kuin terveet-tasapainoiset-toimintakykyiset nuoruudenystävät – saadakseen tietää ”miten minulla menee” – ynnä turhan tilaston tietokoneautomatiikka. Esko Aho on näet taas tullut julki ajatuksineen.

Voi rakkaat poikaraukat; ette te ole ystäviä ettekä "saa" yhtään mitään

(Kuva: Jari Kähkönen) Siinä oli tämän setämiehen nuoruuden ensimmäinen vaan ei ainoa helyrasia.

Manosfääristä tärähti! Uusin villitys on nyt moggaaminen, YLE:n mukaan. Kyllä näiden – ehkä pinnallisesti mieheltä vaikuttavien – höpelöiden pikkupoikien leikki enimmäkseen naurattaa minua. Vai on ”alfauros” – tälläkertaa – tälläytynein kossi koreimmissa kuteissa? Ja Amerikan presidenttiyskin ratkeaa näin?

Asiasta viidenteen, Mark Carney sääntöpohjaisesta maailmanjärjestyksestä

Tulin lukeneeksi litteroinnin Kanadan pääministeri Mark Carneyn puheesta tämänvuotisessa Davosin Maailman talousfoorumissa, koska sitä tyrkytettiin linkkinä YLE:n toimittajan suorastaan järkyttyneessä analyysissä. En nyt kuitenkaan bloggaa Trumpista vaan jostain aivan muusta.

Hyvinvointialueet joko elävät tai tuhoutuvat politiikalla

Kuusamolaisäiti valittaa hallinto-oikeuteen poikansa saamasta
kielteisestä vammaispalvelupäätöksestä.

En itse asu Pohjois-Pohjamaalla, mutta samaistun silti YLE:n uutisoiman kuusamolaisen kehitysvammaisen pojan äitiin. Valitettavasti kokoa kasvaneet palvelunjärjestäjät ovat "alkaneet elää omaa elämäänsä"; no, eipä silti naurateta ketään – tuskinpa ne kunnat tai kuntayhtymätkään mitään pyhimyksiä olivat.

Kuin hölmö koira omaa häntäänsä jahtaamassa

Turvallisuus on myös nolaamiselta suojelemista; se muistui mieleeni Björn Borgin elämänkerran ennakkojutusta YLE:llä – ikäänkuin moinen ei olisi ollut itsestäänselvyys. Mitä? Kilpailimmeko me tosiaan joidenkin paskantärkeiden mikänomi(amkkien) ja turhamaisteri -avustajien kanssa?

Yksityisten turvallisuuspalveluiden paradoksi

(Kuva: Jari Kähkönen)

Tulinpa ladelleeksi äskeisen yrityslähestymiskielto-yleisönosastokirjoitukseni loppulauseeksi – tai pikemminkin kappaleeksi – liudan attribuutteja, joiden epärealistisuuden tiedän liiankin hyvin. Sitten luin Hannu Pesosen YLE-jutun yksityisistä vakoiluyhtiöistä, joten päädyin otsikkooni.

Rakastaa vihata

Onneksi minut on tänään lähes täysin unohdettu. Se on ensiajatukseni, kun nyt katson tuota luonnosotsikkoa; otin sen pöytälaatikkolistaukseen YLE:n Maailman Paras Tarja Turunen -podcastin kuuntelun kestäessä aiemmin tänä vuonna. Vertailukohde olkoonkin ehkä hullunkurinen, mutta saatan kyllä silti samaistua.

Miksi turvallisuusala syleilee hyväksikäyttäjäänsä ja pokkuroi halventajaansa?

(Kuva: Jari Kähkönen) Se oli urhea yksilö, joka kesti kanssani kaiken muun, muttei
kyykistymistä maiharin sivutaskussa irtaallaan.

Jos otamme tosissamme väitteen, että yksityisellä turvallisuusalalla on niin olemassaolon oikeus kuin menestymisenkin mahdollisuus; jäljelle jää kaksi ongelmallista henkilöryhmää, joille pitäisi tehdä jotain. Ne ovat ulkoiset toimijuuden kiistäjät ja sisäiset vallantäyteet eli tärkeilijät.