Oli miten oli, sisimmässäni uskon itse silti olevani enemmän arvoinen

(Kuva: Jari Kähkönen)

Matkustin kyydissä, jonka kuljettaja jo viimeistään paluumatkalla taisi luulla meitä kavereikseen – ansiotarkoituksesta huolimatta. Vaikka hän harmitteli itsekin paikallista sosiaalisuuden muotoa – niin kutsuttua tuttuutta – joku on koko ajan vieressä selittämässä jotain; äsken se pilasi häneltäkin tauon.

Kovimmin huutavan tasavalta

(Kuva: Jari Kähkönen) Kun kulttuurisodassa enemmän vähemmän kaikki on pelkkää
poseeraamista, saattaa olennaisin kysymys taisteluun lähtiessä olla, että onko tänään
tumma vai vaalea päivä. Ollaanhan kuitenkin niin köyhiä, että kaikkia mahdollisia
värejä ei ole voitu hankkia.

Ajatukseni siemen oli Helsingin aikojeni taistelutoverin kommentti alemman keskiluokan tarpeesta uskoa säännöin luotuun oikeudenmukaisuuteen vs. oma prole-fatalismini. Sitä edistivät osaltaan myös omien, muita asioita käsitelleiden otsikkojensa alla Asta Leppä YLE:n netissä ja Kirkko&Kaupungin Naatus.

Minä, asiantuntija

(Kuva: Jari Kähkönen) Liikaa pohtiva ja vääriä asioita harrastava proletaari tai intellektuaali
vailla keskiluokan asenteita ja koristeita tarvitsee jonkin tavan käsitellä ajatuksiaan.

Näyn kirjoittaneen tuollaisen otsikkoluonnoksen, kun oletettavasti olin juuri katsonut Ronald Reagania käsittelevän dokumenttisarjan avausjakson. Ajattelin reaganismia; muuttuuko jokainen tarina lopulta todeksi, jos sitä muokkaa kyllin hartaasti ja toistaa riittävän usein? Tuskinpa, mutta kokeillaan silti.