Sinimustien röyhkeytyneiden katupoikien jalkapallohuligaanitaktiikka

Soppa senkuin sakenee. Vapunpäivä on jäänyt taakse kuusi vuorokautta sitten, mutta kiitos Sisä-Suomen poliisin aikaansaamattoman nyhjästelyn tuoreeltaan ja tiedotuksellisen onnettomuuden jälkeenpäin; keskustelu ei vain ota laantuakseen. Ihan syystäkin. Mitä te oikein yritätte tehdä?

Väkivaltaiset alakulttuurit

(Kuva: Jari Kähkönen) Eikai kukaan tämän vappukuvan näkevä oikeasti luule sen olevan Tampereelta vuonna 2026?

Jatkan juttua Tampereen vapunvietosta. Viestini on tiivistetysti seuraava. Ihan sama miten pukeudut tai kuinka uhoat; olet silti Suomen valtiolle alisteinen kansalainen, jolta – juuri siksi – puuttuu lainsäätöoikeus ja väkivaltapääoma. Saatat olla etevä pakoilemaan, mutta tekosi ovat silti yhtälailla oikeudettomia.

Ja tämäntyyppiset tapaukset tutkimatta jätetään

(Kuvasitaatti arvostelutarkoitukseen. Lähde: Dani Branthin, Riikka Kurki sekä Yle.) No, näkeehän tästä nyt juuri ja juuri, että joku siellä rivistön takana jotain nujusi.

Kiitos Maija Vilkkumaalle otsikonlainasta. Satumaa-tangon julkaisuaikaan maassa elettiin vielä laajasti – nyt jopa Maikkarin Rebekka Härkösen Auer-jutun mielipidekirjoituksessa kiroamaa – viranomaisuskollisuutta. Apu-OKA oli jo linjapäätöksensä antanut, mutta vielä siitä tiesivät vain harvat.

Ei teilläkään hyvin mene

Parempi kuin ei käy kehumaan; katsoin näet itseäni peilistä, vilkaisin nurkkiin missä tuo kapine fyysisesti sijaitsee ja muistan yhä pankkitilini saldon ennen vuorokaudenvaihteen maksatusta. Mutta, silti; olette te – ympäröivä maailma – melko hömelöä porukkaa, joka vielä maksaakin mokomasta ”etuoikeudesta”.

En minä koskaan mikään työväenjohtaja ollut – vain tilanteessa noussut satunnainen

(Kuva: Jari Kähkönen) En minä sitä karvalakkia tämän kuvan tähden ostanut; sattuipa
vain sopivasti kohdalle.

On vappuaatto ja oli Emilia Kujalan YLE-kolumni rakenteista; siispä päivän teksti on muisteleva itsearviointi vuosista, kun tuli yritettyä muuttaa niitä työväenjohtajana. Suurin haittani oli yksinuottinen ongelmanratkaisupyrkimys, minkä vuoksi en loppujenlopuksi tainnut olla sitä lainkaan.