Pohjois-Karjalan – puolituttujen maakunnan – niin kutsuttu yhteisöllisyys

(Kuva: Jari Kähkönen)

Taannoisen Sunnuntaisuomalaisen Rääkkylä-Luoto -jutussa – ensinmainitussa asuvan – taitelija-opettajaperheen lapsi sanoi yhteisöllisyyttä olevan, jos on yhteisöllinen eli löytää sen oman ihmisensä. Muuten voi havaita olevansa aika totaalisen yksin. Taidatkos sen paremmin sanoakaan, kirjoitti Topelius.

Allerginen ihmisille? Tavanomainen aikuistaito se on

Moiseen pohdintaan päädyin, kun kuuntelin vaihteeksi Ruben Stillerin juontaman Radio Suomen Pyöreän pöydän, jossa Maija Vilkkumaa – Juha Itkosen kysyttyä suomalaisesta etätyöinnosta – sanoi otsikkoni termin. Niinno; tämähän on perinteisten – onko ihmisihminen vai ei – välistä loputonta jauhamista.

Et kuulu meidän joukkoomme, koska olet viherpiiperö

Otsikkoluonnos piirtyi lyijykynällä cahieriin paikallislehtitorstaina Ismo Tuormaan Ylä-Karjalan kolumnista, jossa käsiteltiin kulttuurin ja ympäristön arvostamista Pohjois-Karjalassa. Kaikesta päättäen; kokemusta on, mutta on myös tehty hieno juttu Suvi Komsasta Apuun, minkä olen niinikään lukenut.

Vertaile sinä vain itseksesi

(Kuva: Jari Kähkönen)

Luin Lieksan Lehden työttömyysjutusta, että TE:n palvelujohtaja Katriina Päivinen sanoi sikäläisten pyrkivän minimoimaan menonsa, jotta tulisivat toimeen kausityön tuloilla eläen vaatimattomasti. Sopii kuvaan; näinhän sitkeisiin ja laiskoihin jakautuvan maakunnan asujaimiston tapana varmasti onkin.

Onko kaikki jo tullut sanotuksi?

Tässä sitä taas naputetaan tekstiä tekstinkäsittelyyn, josta se kopioiden liittäen siirretään editoriin. Tämä järjestyksessään ties kuinkamones blogi tuli aikanaan alettua, koska koin itselläni olevan enemmän ja useammin sanottavaa kuin mitä kohtuudella mahtui portfolion mielipidekirjoitusosioon.