Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa – tai pikemminkin lopun ikäänsä kärsii

Näin on sanottava, kun taas vaihteeksi – yllätyksenä ja vailla omaa aktiivisuutta – jouduin selvittämään asiaa, joka olisi toteutuessaan voinut mennä piikkiini ja haitata sellaista mitä olisin itse halunnut käyttää. Siis – noin ei vain voi tehdä – ikäänkuin moisessa muka olisi koskaan jotain epäselvää ollutkaan.

Monta tapaa lukea ja vielä useampia ymmärryksiä

(Kuva: Jari Kähkönen) Mekaanisen kirjoituskoneen aikaan käytin korjauskynää, jota
teroitin linkkuveitsellä; taisin sitä joskus puraistakin. Eikä minulla ole ollut enää
vuosiin tuota läppäriäkään, jonka näppäimistöllä se kuvanottohetkellä makasi.

Jo vuosia sitten olin sitä mieltä, ettei ihminen tahdo totta tietää. Hän haluaa turvallisuudentunnetta, joukkoon kuulumista ja mielihyvää. Näin ajattelen yhäkin, kun pohdiskelen lukemista sekä lukemisen ymmärtämistä. Kolmannesta ei kiinnosta, kolmannes ei ymmärtänyt ja kolmannes ei tiedä mitä sanoisi; niinkö?

Julkisen palvelun virkamiesjournalistinen fantasia

Kai tässä pitää sananen sanoa keskiviikkoisesta A-studiosta nettijuttuineen. Ensireaktio oli räkättävä pilkkanauru, kun munittiin ja vastuulliset joutuivat selittelemään maineriskin edellä. Mutta siis; mitä televisiossa oikeasti paljastui etenkin alueellisesti hajasijoitetun ajankohtaistoimittaja Peiposen jutussa?