Sata vuotta on kulunut, mutta aseistakieltäytyminen on yhä jatkuvan kiistan kohde

(Kuva: Jari Kähkönen)

Mitä ovat tarkoittavinaan YLE:n uutisoimat viranomaisten avustaminen siviili- ja täydennyspalveluksessa, sekä kriisiajan tehtävät – ainakin nimeltään – ”reserviksi” muuttuvaan siviilihenkilövarantoon kuuluvalle? Niitä ei tarvita, hälytys ei toimi, varustus puuttuu sekä henkilövahvuuskin vaihtelee.

Miksi noiden kanssa ei vain yksinkertaisesti voi keskustella

Onhan tässä tullut maanpyllistyksestä ja asepalvelijuudesta eräätkin tekstit naputettua vuosien mittaan. En enää välitä lukea enkä kirjoittaa kummastakaan, mutta Karjalaisen Terhi Nevalaisen kolumnin jälkeen voin tuskin muutakaan kuin avata tekstinkäsittelyohjelmasta aanelosen Times New Romanin neljätoistaisella.

Kun pohjimmiltaan armeija on hyväksikäyttöjärjestelmä

Olin joutua YLE:n lineaariradion uutisista umpisolmuun, kun juonto oli varusmiespalveluksen keskeyttämistä henkisten vaikeuksien tähden, mutta haastateltava puheli sotilasavustuksensa hylkäämistä. Eivät tajua tai myönnä mistä touhussa on kyse ylipäätään; siispä file auki ja alan naputtaa tekstiä.

Ärisee, haisee, sontii lattialle, vie tilan ja voi vielä rusentaa päreiksi tai kuoliaaksikin

Kutsu sitä miksi haluat, mutta periaatteessa kenellä tahansa voi olla vieraslajinen suurriistaeläin elintilassaan; siksi hän saa niin kärsiä konkreettisesti kuin vaieta kokemastaan häpeässäkin. Tämän minä ajattelin, kun Ruben Stiller mestarillisesti hiljensi Pyöreän pöydän naiset männäkeskiviikkona.

Mitä ovat katuvat sivarit?

(Kuva: Jari Kähkönen) Kukin voi poseerata mitä haluaa yksilöllisellä
elämäntyylillään.

Mihinkäänuskomattomuus on oiva lähtökohta, kun otsikko on tämä. Kyllä minä tiedän, että joillekuille elämänkatsomuksia tai vakaumuksia ei ole olemassakaan. Yhtälailla toisten niin kutsuttu aate on haluton mukanaraahautuminen, jota toteutetaan heittäytyen voimattomaksi parhaassa vaikeuksien välttelyn hengessä.

En ole itseoppinut, denialisti tai anti-intellektuaali

Minua eivät halusi ja luulosi kiinnosta – hyväksy todellisuus tai painu helvettiin silmistäni. Nämä olivat ensimmäiset cahieriin tallentamanani ajatukset, kun jouduin vaivautumaan tieskenen yliopistolaisoletetun liikkeistä blogissani. Kiinnostuksenaiheenaan oli ollut asiasana ”yliopisto” ja lisäksi blogini etusivu.

Aseistakieltäytymisestä, osa 3, velvollisuus vai pikkumaista moralismia?

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämä lähetettiin tilaamatta ja peruminen
vaati koko työpäivän mittaisen sähköpostinvaihdon. Oikeasta
yläkulmasta on poistettu henkilökohtaisia tietoja.

Postaussarjan kolmas ja viimeinen teksti käsittelee poliittista aseistakieltäytyjyyttä. Johan on kumma sanapari! Kuulostaako käsite ristiriitaiselta vai jo suorastaan pähkähullulta? Että jos laki tai politiikka on väärä, ei silti tuosta vain voi omalla päätöksellä jättää velvollisuuttaan täyttämättä.

Aseistakieltäytymisestä, osa 2, sinun uskontosi ja maanpuolustus

(Kuva: Jari Kähkönen)

Jatketaanpa juttua, koska postaussarjan ykkösosassa uskonnolliset sekä poliittiset aseistakieltäytyjät jäivät liian vähälle huomiolle. Sikäli, kun jotain ymmärrän; korostan kirjoittavani kanssamatkaajana enkä missään tapauksessa normita ketään miksikään. Sen sinä saat tehdä itse omasta puolestasi.

Aseistakieltäytymisestä

(Kuva: Jari Kähkönen) Maastopukuinen sotilaspoliisi on esimiesvallan lukko.

En tiedä; bloggaanko, koska luin Simon Elon Poliittisista mustelmista hänen onnistuneen palvelemaan Porin prikaatissa sotilaspoliisin miehistökurssiin asti tietämättä sellaisenkin olevan kuin aseeton varusmiespalvelus. Vai onko syy äsken kuulemani YLE:n radiouutiset, että Arndt Pekurisesta tehdään elokuva.

Ei käy eikä kiinnosta, revi siitä kurkkusalaattipelle

(Kuva: Jari Kähkönen)

Minulle oltiin vaivaksi somessa siviilipalvelusasioilla, vaikka aihe ei voisi vähempää kiinnostaa. No, mitäs kerjäsitte; keskustellaanpa sitten lähtökohtana tämä ennenaikainen, yksipuolinen sekä tarkoitushakuinen törkeä päästö. Jos istut asiaa pohtivassa komiteassa, keskity työhösi ja pidä suusi kiinni.

Armeija ei myönnä mitään eikä pyydä anteeksi

Yhä harvempi vaihtaa armeijan reservistä siviilipalvelukseen – Reserviläiskirjeen aiheuttama tilastopiikki näyttää jääneen taakse, otsikoi Sunnuntaisuomalainen Maarit Vaaherkummun jutun Karjalaisessa lokakuussa. Kuule; sinulla voi olla näkökulma, mutta jos perusteet siihen puuttuvat, olet vain asenteellinen.

Varusmiespalvelus on valmis hävitettäväksi

Kenenkään ei pidä suorittaa aseellista varusmiespalvelusta. Piste. Mutta; koska se ei ole vaivoitta purettavissa ja joitain intoutuneita on liian vaikea pidätellä, mokoma ajastaan jäänyt kummajainen voisi ehkä jäädä olemaan virallisesti valikoivana tai oikeasti vapaaehtoisena. Väistämätön tapahtukoon; vähimmän riesan tietä.

Pantaa pukkaa, normaalisti Yleisradio

Totaalikieltäytyjä ei yleensä joudu
enää kaltereiden taakse vaan suo-
rittaa rangaistuksensa kotona val-
vontapanta kiinnitettynä esimer-
kiksi jalkaan.

Muodollisuuden, lainkirjaimen ja kohtalonpalvonnan raamittama Suomen julkinen elämä on tasoittumaan päin. Sillä on hyvätkin puolensa, mutta juuri nyt minua ärsyttää kaikkein eniten aseellisen varusmiespalveluksen palvonta. Ei sellaista voi normaaliksi sanoa, koska koko käsite itsessään on sangen perverssi.

Aseistakieltäytyjyys ajan merkkinä

Maamme hengenmaisema näkyy selvästi aseistakieltäytyjyyden käsittelyssä kirjallisuudessa. Timo K Mukan romaani Täältä jostakin julkaistiin jo vuonna 1965, mutta silti sen loppupään lakisitaatti varusmiespalveluksen lykkäyksen perusteista tuntuu häkellyttävän tutulta vielä tänä päivänäkin.

Armeija sai minulta montakin mahdollisuutta, kaikki turhaan - minä irtisanoudun Puolustusvoimista

7 709 reservipäivän jälkeen kaikki yhdessä koettu on menneisyyttä. Kaikki reilusta 21 vuodesta ei suinkaan ollut sietämätöntä kaltoinkohtelua. Itsekoetut vääryydet olivat vähät, enin paha sattui toisille näkö- ja kuulomatkan päässä. Opin paljon asioita niin ihmisistä, elämästä, armeijasta sekä ennen kaikkea itsestänikin.