Elämäntyyliä talvikauden autotarvikelaukusta

(Kuva: Jari Kähkönen) Nyt.

Muistatko, kun vuosia sitten irvailin veropäivän kunniaksi, mitä on olla köyhä ja ajaa ympäri vuoden ulkona säilytettävällä vanhalla polttomoottoriautolla Pohjois-Karjalassa? Vähänpä olisin arvannut laukkuostokseni osuvan samalle viikolle – nyt uudestaan. Vaikka siis asiat eivät ikinä pysy samoina, silti mikään ei muutu.

Pieniä tarinoita; tarinoita, joilla on alku ja loppu – edes tarina, mihin kertoja ei itse huku

Näyn kirjoittaneen pöytälaatikkolistauksen avolehtiösivulle, että eivät ”tarinani” ole mitään tarinoita ylipäätään; eivätkä liioin pieniä tai helpostilähestyttäviäkään. Otsikon ajatutusviivan jälkeinen osa taas muotoutui päässäni, kun Johanna Aatsalon Paljastus eteni yli kaksikolmasosan laajuudestaan.

Nuoren Kontiolahden ääni

(Kuva: Jari Kähkönen) Tiesinhän minä, että olin joskus mokomankin ilmoitustaulun valokuvannut.

Olin päivittäisellä – useimmiten iltaisin suorittamallani – kävelyllä ja pysähdyin tavanmukaisesti kirkonmäellä ulkoilmoitustaulun kohdalla; olin luonut katseeni yleisesti eteenpäin Koulukeskuksen parkkipaikan suuntaan. Alueella kulki useita nuorista koostuvia porukoita, joista yhden kolmikon yksi jäsen pyrki juttusille.

En ole suosiotasi vailla

Aijaa. Onko tässä marketissa tietty järjestys missä ostoksensa pitää pakata kantamukseen ja poikkeamasta sanotaan? Kuulkas. En minä kaipaa ääntänne, rahojanne, julkisuuttanne tai muutakaan vastaavaa; ihan sama, kunhan henkilöllisesti hoidettavat lähipalveluni vain toimivat eivätkä maksa liikaa.

Mistä skeittiparkin roskaisuus oikeasti kertoo?

(Kuva: Jari Kähkönen) Hyi miten ruma kuva tuli suoran salaman, heikon olevan valon,
rakennuksen ulkovaipan tekemän varjostuksen ja kaikesta edelläluetellusta yhteensä
seuranneesta tarpeesta antaa lisää valoa kuvankäsittelyssä. No, ei se täysin otsikon
vierestä ole; kunnan nuorisopalvelut käyttävät tuon oven takana toisessa kerroksessa
olevia tiloja.

Kontiolahden skeittiparkin roskaisuus puhuttaa jälleen; lienekö siitä jo kolmatta vuotta, kun olen viimeksi mokomaan aiheeseen tarttunutkaan? Aikuisten olisi älyttävä, että ei ole kollektiivista tai kunkin kulkijan vastuuta kohdaltaan – joskus muinoin saattoi ehkä olla – nyt on nyt. Eivätkä asiat itsestäänkään hoidu.

Tyhmä kysymys

(Jari Kähkönen) Marginaalisistä lähtökohdista syntyy ihan outoja mielipiteitä, joille on
vaikea löytää ilmaisukanavaa. Eikä niitä kavereitakaan tainnut lopulta montaa olla.

Minun pitäisi kirjoittajana olla jo tottunut ihmisen ikävään toisen luo, mutta valitettavasti tulen yllätetyksi useammin kuin miellyttäisikään. En minä hae kaveria enkä ole halukas rupeamaankaan sellaiseksi. Kiitos keskustelusta ja jatkahan matkaasi. Olisit sinä aivan yhtä hyvin voinut olla hiljaakin.

Eivät meidän maailmat kohtaa, mutta kanssani voi kyllä silti puhua

(Kuva: Jari Kähkönen)

Kaikki ihmiset ovat arvokkaita ja ainutkertaisia; ei tarvita ketään vahvistamaan, tekemään näkyväksi tai touhottamaankaan ympärilleen. Näin kirjoitin muistiin tiesmilloin ja -miksi, mutta pannessani Cahieriin paperipuristimen silmäilyä helpottamaan; keksin, että otsikko sekä johdanto käyvät tähänkin tekstiin.

En minä tätä siksi tee, koska haluan olla kaverisi

(Kuva: Jari Kähkönen)

Muuan Kontrollin toimituksen poliiseista katsoi asiakseen kertoa, että ei ollut useinkaan pitänyt siitä mitä kirjoitin, mutta hyväksyi ne, koska kriittisyyteni loi vaikutelman journalismista. Kah, siinäpä työväenluokkainen tyrkky rukkasvirkamies kertoi olennaisen luulotelluista keskiluokkaisista arvoistaan.