Mitä tarkoittaa marginalisoituminen?

(Kuva: Jari Kähkönen) Nämä koirat piti kuvata, mutta juuri sillä hetkellä ne eivät
vain suostuneet katsomaan minua päinkään. Tuossa suunnassa oli jokin metelin- tai
häiriönlähde, joka kiinnosti enemmän.

Jossain tunnepuheen ja Suomineitojen vaiheilla näyn tehneen cahieriini muistiinpanoja marginalisoitumisesta. Johan on kiehtova sana keksitty omaa vastuuntunnottomuuttaan ja ”luontaisia mekanismejaan” selittelemään – ikäänkuin osallisuus tai osattomuus olisi helppo asia, joka tapahtuu tuosta vain.

Seuraavaksi käännän selkäni – ei minulle tästä enää palkkaa makseta

(Kuva: Jari Kähkönen) Leipälaukku kaulassa ja lierihattu päässä kulkevalla
buutsimiehellä ilmenee ajoin ihan samanlaisia ajatuksia kuin töpselinok-
kaisella vertaisellaankin, koska hän on vain erilainen; ei varsinaisesti pa-
rempi ihminen. Uskotko sen?

Kerran; nimeämättömän valtion koulun yhden kurssin opiskelijoina, istuimme vertaisen kanssa laitoksen niin kutsutun ravintolan pöydässä ja pohdimme meitä osallistumatta kuuntelevien sihteereiden inhotukseksi vakaumuksia. Liikuimme hyvin yleisellä tasolla; miten vakaumus muodostuu, kriisiytyy ja myös muuttuu.

Aseistakieltäytymisestä, osa 2, sinun uskontosi ja maanpuolustus

(Kuva: Jari Kähkönen)

Jatketaanpa juttua, koska postaussarjan ykkösosassa uskonnolliset sekä poliittiset aseistakieltäytyjät jäivät liian vähälle huomiolle. Sikäli, kun jotain ymmärrän; korostan kirjoittavani kanssamatkaajana enkä missään tapauksessa normita ketään miksikään. Sen sinä saat tehdä itse omasta puolestasi.

Onko asevelvollisuus maata varten vai maa asevelvollisuutta varten?

(Kuva: Jari Kähkönen)

Otsikkoni oikeutus on se 102:den vuoden laskeva käyrä, mikä on asevelvollisuuden uusin historia Suomessa. Sanon suoraan, että tämä ei pääty hyvin armeijan osalta. On ajauduttu ihan itse omalla toiminnalla aiheutettuun eksistentiaaliseen kriisiin; enkä ole ihan varma, että tuleeko armeija pelastaa.

Armeija ei myönnä mitään eikä pyydä anteeksi

Yhä harvempi vaihtaa armeijan reservistä siviilipalvelukseen – Reserviläiskirjeen aiheuttama tilastopiikki näyttää jääneen taakse, otsikoi Sunnuntaisuomalainen Maarit Vaaherkummun jutun Karjalaisessa lokakuussa. Kuule; sinulla voi olla näkökulma, mutta jos perusteet siihen puuttuvat, olet vain asenteellinen.

Varusmiespalvelus on valmis hävitettäväksi

Kenenkään ei pidä suorittaa aseellista varusmiespalvelusta. Piste. Mutta; koska se ei ole vaivoitta purettavissa ja joitain intoutuneita on liian vaikea pidätellä, mokoma ajastaan jäänyt kummajainen voisi ehkä jäädä olemaan virallisesti valikoivana tai oikeasti vapaaehtoisena. Väistämätön tapahtukoon; vähimmän riesan tietä.

Pantaa pukkaa, normaalisti Yleisradio

Totaalikieltäytyjä ei yleensä joudu
enää kaltereiden taakse vaan suo-
rittaa rangaistuksensa kotona val-
vontapanta kiinnitettynä esimer-
kiksi jalkaan.

Muodollisuuden, lainkirjaimen ja kohtalonpalvonnan raamittama Suomen julkinen elämä on tasoittumaan päin. Sillä on hyvätkin puolensa, mutta juuri nyt minua ärsyttää kaikkein eniten aseellisen varusmiespalveluksen palvonta. Ei sellaista voi normaaliksi sanoa, koska koko käsite itsessään on sangen perverssi.

Aseistakieltäytyjyys ajan merkkinä

Maamme hengenmaisema näkyy selvästi aseistakieltäytyjyyden käsittelyssä kirjallisuudessa. Timo K Mukan romaani Täältä jostakin julkaistiin jo vuonna 1965, mutta silti sen loppupään lakisitaatti varusmiespalveluksen lykkäyksen perusteista tuntuu häkellyttävän tutulta vielä tänä päivänäkin.

Armeija sai minulta montakin mahdollisuutta, kaikki turhaan - minä irtisanoudun Puolustusvoimista

7 709 reservipäivän jälkeen kaikki yhdessä koettu on menneisyyttä. Kaikki reilusta 21 vuodesta ei suinkaan ollut sietämätöntä kaltoinkohtelua. Itsekoetut vääryydet olivat vähät, enin paha sattui toisille näkö- ja kuulomatkan päässä. Opin paljon asioita niin ihmisistä, elämästä, armeijasta sekä ennen kaikkea itsestänikin.