Pitäkää kivaa keskenänne, keskinkertaiset

Mikähän liene vapaan assosiaation ajatuksenlentoni ollutkaan, kun otin väriläiskän/kuriositeetin pöytälaatikonpohjalistaukseen. No, nyt se on käytetty ja yliviivattu, kun käyn tekstiä sorvaamaan. Yllykkeeni oli viaton parturikäynti auton viikkoajolenkin puolivälissä.

Joku – kaiketi täkäläissyntyinen lähihoitajaoletettu – naisenpuoli hyökkäsi oitis syyllistäin, kun haksahdin tarttumaan teemaan jakaen somessa linkin sitä käsitelleeseen kirjoitukseen. Itse pitäisi peiliin katsoa, jos toiset toljottavat. Saako sanoa ihan suoraan? Haista sinä niin pitkä vittu, jotta riittää. Olen mitä olen. Ei kuulu sinulle.

Moiseen en kuitenkaan radikalisoitunut – nyt todellisen elämän todellisten ihmisten edessä, – kun vuoronumerolapun otettuani lompsin odotustilan takkinaulakolle. Halusin saada palveluni; en tulla vartijan poistamaksi ”lausuttujen uhkausten” takia, kuten raportoidaan, jos asialla piti olla järjestyksenvalvoja, muttei vain ole.

"Saako sanoa ihan suoraan? Haista sinä niin pitkä vittu, jotta riittää. Olen mitä olen. Ei kuulu sinulle."

Vastapuoli oli boomerin asteikolla pellepuku – vähän asiallisemmin ilmaistuna business casual -asu – päällä eli siis suomeksi solmiottomassa puvussa, missä housut ovat farkut ja pikkutakkikaan ei ole tummanvärinen. Taisimme olla ikävertaiset. Sikäli, kun oikein muistan; olimme ventovieraat toisillemme.

Itselläni oli maiharit, ruskeat Varustelekan duunarihousut ruskealla nahkavyöllä, punainen ruutupaita, vihreä Alphan pilotti, sininen flat cap, harmaat villasormikkaat ja vihreä Buff-huivi kauluriksi taiteltuna. Kapsäkkinäni oli vihreä Savotta Retkilaukku 16, jonka hihna oli tuunattu Lekan tarvikeosin.

Sisäänkävelyn toljotteluhetken jälkeen ei seurannut toviin mitään. Onneksi odotustilan istuimet olivat siten järjestetty, että kukin sai kiinnittää katseensa sinne minne hyväksi arvioi. Mynthon huuleen, veska syliin ja siinä sitä sitten käkittiin. Vuoroni koitti ja sain kuontaloni siihen nollamilliin missä sitä yleensä pidänkin.

"Sisäänkävelyn toljottamishetken jälkeen ei seurannut mitään, sillä onneksi istuinten sijoitus soi katsoa eri suuntiin."

Hoh-hoijaa. Kylläpä vaivaannutti, kun kävelin parturin edellä naulakon kautta kassalle; taas saman piti toljottaa oikein urakalla. Sama valinta; olen täällä asioimassa enkä seurustelemassa ja tuskinpa mokoman komentaminen mitään auttaisi kuitenkaan. Antaa olla, vaikka epämiellyttävyyskerroin käy jo vitutuksen rajoilla.

Maksoin kiitin poistuin. Viimeisenä asiana kävin neuvonnan kautta; olin tullessani joutunut vetämään heijastinliivit päälle, sekä viskaamaan puuskittaisen tuulen naapurin raksalta liikenteen sekaan lennättämän tyhjän pahvilaatikon takaisin aidan autuaammalle puolelle. Kärryjärjestäjä ja vartija huomioikoon ilmiön kiertäessään.

Lähin poliisiasema sai sanan samasta häken kautta, kun soitin sinne asiasta – vain kirjattavaksi ja edelleenvälitettäväksi – ei luonnollisestikaan hätäilmoituksen tehdäkseni. Kehenkään tai omaisuuteensakaan kun ei onneksi sattunut; autoilijat jarruttelivat tehden muita kevätjuhlaliikkeitä. Älköön sattukokaan.

"Viimeksi kävin neuvonnan kautta saadakseni sanan perille puuskittaisessa tuulessa lentelevistä pahvilaatikoista."

Kyllä se viidenkymmenen vuoden kootulla viisaudella taitaa olla niin, että itse tässä elämässä on asiat tutkittava päätettävä seuraukset kestettävä. Olet mitä olet; menet vain teet. Kuka lähtee mukaan ja jää pois, se taas olkoon heidän omalla kontollaan. On epävapautta, jos toimii toisin; tai sitten ”yritetään” jotakin.

Minä en harjoita enkä yritäkään yhtään mitään. En halua sen paremmin mielipidettäsi seuraasi rahojasi kuin kuuliaisuuttasikaan. Ei synny lössiä seuraa firmaa eikä organisaatiotakaan oppi- tai aatejärjestelmällä. Olen sen näköinen kuin minun täytyy eli itse tykkään. Kanssasi en koskaan ollutkaan.

Te keskinkertaiset voitte pitää kivaa keskenänne. Minä en käy jatkuvaa sosiaalista neuvottelua siitä kuinka outo saa olla tai montako askelta rajan ulkopuolelle voi ottaa jäämättä sinne. Luullaksenne kohteliaimmillanne te puhutte esimerkiksi väriläiskänä tai kuriositeettinä olemisesta, mutta minua mokoma ei enää hämää.