Karjalainen kylämentaliteetti turvallisuusriskinä

(Kuva: Jari Kähkönen) Vierevänniemen uimaranta. Arvailen, että roihua oli yritetty makka-
ranpaisto- tai parkkipaikoille, jotka eivät näy tässä kuvassa.

Onnettomuustiedote:”Tulitikkuleikkejä Kontiolahdella. Pelastuslaitos sai tehtävän tulipalo muu pieni Kontiolahden Vierevänniemeen torstai iltana noin kello 18 aikaan. Kohteessa olleet sivulliset henkilöt kertoivat, että noin kymmenen hengen nuorisojoukko oli sytyttänyt asfaltilla autonrenkaan ja roskia palamaan.

Ja hölkönkölkönkölkön

YLE:n Kuopion sekä Joensuun toimitukset olivat uutisoivinaan kouluilkivallasta, haukotus. Erityisen pahasti petyin Petri Karvisen haastateltavien johdatteluun ja Juhani Forsmanin leppoisuusperformanssiin lähes täysin vailla journalismin laatukriteereitä. Eikä siitäkään kaksista synny, jos tavikset somettavat keskenään.

Muoto ja sisältö vai tunteet ja epävarmuus

(Kuva: Jari Kähkönen) Ei niitä järvinäköaloja ole täkäläisittäin missätahansa.

Minä olen aivan liian vanha sekä kokenut erehtyäkseni keskustelemaan naisen kanssa tunteista. Joko tunteita loukattiin tai tultiin epävarmaksi; tämän jälkeen tullaan epävarmemmaksi eli tunteita loukattiin ”taas” ja jos se ei vielä messunnut niin nyt muuten sitten messuaa. Voit vain päättää joko kestää tai poistua paikalta.

Karismaattinen vai koominen – siinäpä elämänongelmaa kerrakseen

(Kuva: Jari Kähkönen)

Voi taivas kuinka tiedän, että ihminen on sosiaalinen eläinlaji, jonka yksilöillä on vuorovaikutuksen ja hyväksynnän tarve. En ole sille immuuni itsekään, vaikka parhaani mukaan pidänkin etäisyyttä lähes kaikkiin sekä kaikkeen; jaan mahdollisimman vähän kenenkään kanssa, jos ei ole aivan pakko toimia toisin.

Paloivatkohan Rikanderilla kommarin kaluunat paidanhartioihin kiinni?

Minä jo pari päivää sitten ihmettelin, kun kuulin radiouutisissa toistuvasti Jan Fredrikssonin pääosin Henri Rikanderin haastattelusta koostuvaa juttua, että mikä myllytys nyt taas alkaa – koskei nettijuttua näkynyt missään. Mutta tämähän oli ihan tavanomainen odotettavissaolleen ontto poliisin edunvalvontapläjäys.

Yhteisö, normaliteetti ja ryhmähyväksyntä

(Kuva: Jari Kähkönen)

Näin "linja-autoasemalla" päihtyneen miehen selittämässä jotain sekavaa virnuileville kakaroille. Ev. lutin. papistoon kuuluva kertoi eteenpäin, että diakonia-lähetystyöntekijä oli ennaltaehkäissyt tappelun samaisen rakennuksen edustalla, sekä saanut osalliset seurakunnan torikahveille kadun toisella puolella.

Luulkoon mitä luulivat – eivät ne sinua pysäytä tai edes ohjailekaan

(Kuva: Jari Kähkönen)

Saamaton on kylähullu, joka ei käännä kaikkea puheeksi itsestään tai aiheesta mistä vouhottaa. Köyhä on kynämies, joka ei keksi kuinka olla aina vähintään kolmea mieltä; oman tekstinsä pohjalta. Myyntimies taas käyttää kokoontumisia hyväkseen; liittyipä myyntiartikkelinsa aiheeseen tai ei. Hän haluaa tienata.

Ei selviytyminen ole mitään rakettitiedettä, höpsöliini

(Kuva: Jari Kähkönen) Höpöhöpö. Ostettu rekvisiitta se on, Puolan "kan-
sanarmeijan" ylijäämää. Yövartijoille ei tuollaisia vartiotoimistoissa
jaettu; ei ainakaan Suomessa.

En yksinkertaisesti ymmärrä tätä siviilien ja niiden kakaroiden tietämättömän hömelöä haavoittumattomuuskuvitelmaista toljottamista, jota voisi myös kutsua luonnonvarainen eläin auton valoissa -toimintamalliksi. Tajua, että olet vaarassa; toimi asianmukaisesti sekä ennenkaikkea aikailematta.

Yrityslähestymiskiellon vonkaaminen on turvallisuusalan oma vika

(Kuva: Jari Kähkönen) Hupailukuva. Se pitää pilkkanaan esi-
historiallista ajatusta patukasta sinä ainoana voimankäyttö-
välineenä, joka otetaan mukaan vartiorakennuksesta tai
-huoneesta vain tarvittaessa. Muina aikoina sitä ei tietenkään
voinut edes pitää näkyvissä; tässä tapauksessa säilytyspai-
kaksi lavastettiin joku tarvike- tai peräti siivouskomero.

Tämän tiimoilta on jo naurettu kapitalisteja, kauppiaita, elinkeinoelämän etujärjestö-työnantajaliittoa, amerikkalaisia, ammattiliittoa ja vähän myyjiäkin. Mutta mitäpä, jos oltiinkin pöpelikössä, sokeita sekä ymmärtämättömiä? Ei tajuttu, että yrityslähestymiskiellon vonkaus on ihan turvallisuusalan oma vika.

Tämäkö on Ylämyllyn nuorten kapina?

(Kuva: Jari Kähkönen) Kontiolahden nuoret taiteilijat näyttävät mitä osaavat.

Arvaapa kaksi kertaa, että kiinnostaako minua täkäläisten mullikoiden pöllipinon päähän syntyneiden ja holkkitupakan laajuisen sivistyksen saaneiden typerien erauspentujen ölähtelyt, puskemiset tai pukittelut? Yllätys, ei. Jos minä tämän päättäisin, heidät nujerrettaisiin hyvin ikävin ottein.

Uudelleensuunnittelemassa Pohjois-Karjalaa

(Kuvasitaatti arvostelutarkoitukseen) Pohjois-Karjalan maakuntaliiton
maakuntapäivän mainos vuonna 2023.

Johan minä männäkeskiviikkona pyrskähdin nauruun, kun taas vaihteeksi oli Se Päivä Vuodesta; maakuntaliitto osti maakuntalehden etusivun – vakuuttaakseen kenet ja mistä? Pohjois-Karjalassako ei muka huudella loukkaavasti toisen ulkonäöstä julkisella paikalla seurauksitta sekä uhri hyläten – höpöhöpö.

Ei sumuttimia ensihoitajille

(Kuva: Jari Kähkönen)

Nuoruudenystävä linkkasi kuvaan, jossa esiintyi hänen sidosryhmänsä; viesti oli tavattoman vakava, ensihoitajien työssä kokema uhka ja väkivalta. Siinä ei ole mitään selittelemistä, vähättelemistä eikä puolustelemistakaan – suu kiinni sekä näpit irti, heti. Mutta mikä tämä omituinen sumutinkeskustelu oikein on?

Ei asialla pohjimmiltaan mitään väliä ole – tilanne on mitä on ja syyllinen löytyy aina

Tästä blogimerkinnästä saa syyttää tai kiittää YLE:n Heikki Valkamaa, Vaasan yliopiston Jyri Paasosta ja tuntematonta kuin linkitti ensinmainitun juontaman Uutispodcastin eilisen Avarn-jupakan syyteharkintajutun alle. Tänäänhän tuli lisää samaa lajia Ison Omenan tragedian johdosta.

Muuttuvan Joensuun ja nykykarjalaisuuden kasvot

Maakuntakeskus Joensuu muuttuu kovaa kyytiä paljastaen samalla nykykarjalaisuuden rumat kasvot. Sikäli, jos ei heittäydytä romantikoiksi teeskennellen, että muka jossain myyttisessä menneessä oli yhteisöllinen ja välittävä kultakausi eikä tällöin tai siellä koskaan sattunut mitään todella pahaa.

Etuoikeutettujen lapsista taisi sitten tulla haavoittumattomia

(Kuva: Jari Kähkönen)

Siis mitä minä taas oikein luin? Alaikäisoletetut ovat mopoilleet; aikuisoletettu on väitetysti seurannut autolla, yrittänyt kiilata, hallussa vihjataan olleen kirves JA TÄSTÄ SOMETETAAN. Muka varoittaakseen muita – justjoo – tuota nyt ei uskone asianomainen itsekään.

Organisaattoreista

(Kuva: Jari Kähkönen)

Jos joku sanoi aiemmin Taskuorganisaattori, saatettiin luulla tarkoitetun politrukkia, joka oli jäänyt kiinni anastuksesta tai työajalla masturboimisesta. Näin ei kuitenkaan ole enää; tänään puhutaan tarvekalusta, joita yksi mies voi omistaa jopa useita. Se riippuu ihan kunkin omista tarpeista.

Älä hamua saavuttamatonta ja anna jonkun rakastaa itseäsi, desperado

(Kuva: Jari Kähkönen) Kirjailijuutta ei tarvitse kysyä;
se on tosiasia. Kirjailijat eivät liioin välttämättä pidä
itsestään puhumisesta, jos se ei vie asiaa eteenpäin
tai osoiteta olevan mitenkään olennaista.

Onko väsyneempää läppää kuultukaan kuin ”olen miettinyt oletko kirjailija”? Niinikään; jaoin kuusi päivää sitten kiinnostavan julkisen virallistiedon – kaksi päivää siitä lehti uutisoi saman – ja kaksi päivää tästä päätoimittajansa tykkäsi jaostani. On vain niin, että meidän aikanamme ihminen on ihmiselle desperado.

Vahinko, liioittelu ja perusteettomuus voimankäytössä

(Kuva: Jari Kähkönen)

Lähtökohtani on yksittäistapaus, jossa muistamaton siviili kyselee kaksi viikkoa jälkeenpäin mitä tapahtui, kun ravintolareissu oli päättynyt jalan kipsaamiseen murtuman vuoksi. Siihen itsessään en kuitenkaan ota kantaa, koska en tunne tapahtumia enkä liioin aio ottaa niistä selvääkään.

Luuletko minua turvamyyjäksi, niiden äänenkannattajaksi tai puolustelijaksi?

(Kuva: Jari Kähkönen)

En ole. Nauran halveksivasti sen kaikkia ilmenemismuotoja varauksettomasti, sekä kyseenalaistan mokoman sekasikiön olemassaolo-oikeuden. Tämä teksti naputtuu tekstinkäsittelyyn sekä lentää näyttöön, koska jotkut pöljät googlettavat ”turvamyyjä joensuu” tullen kääntymään blogiini sekunnin murto-osiksi.

Minä otan neuvoja vastaan vain ammattilaisilta

(Kuva: Jari Kähkönen) Jälleennäkeminen 30 vuoden kuluttua.

Ihan sama olitko fiksu, hauska, fiksusti hauska vai hauskasti fiksu. Kuka tahansa kädellinen, jolla on internettiin yhdistävä päätelaite, voi ruveta nauramaan fiksuasi hauskana. Tai viskoa – onneksi kuitenkin vain virtuaalisesti – päällesi likaavaa-haisevaa protestina, koska pitikin hauskaasi (liian) fiksuna.

Ihmisen pääsy yhteyteen toisten kanssa on perustarve, jota toteutetaan myös kommunikoimalla niin livenä kuin virtuaalisestikin, mutta voi viulu kun piti sitten tulla elämään juuri minun eteeni. Onnen kaava on copy-delete-paste-publish, koska muuten suistutaan solvauksiin tai lisätään estolistalle; keskustelu ei selvitä eikä auta mitään.

Ei, nimittäin; on jo kyllin heitäkin, jotka eivät erota kirjoittajaa tekstistään eivätkä ihmistä verkkopreesensistään. Sikäli, jos oikeasti lukivat edes joka kolmannen rivinkään – ja senkin huonosti – pitänevät vielä näkemäänsä silkkana huvikseen järjestettynä esityksenä. Netti kun on täynnä eksyneitä sieluja sekä tietämättömyyttä.

"Ei eroteta kirjoittajaa tekstistä eikä ihmistä verkkopreesensistä. Jos lukivat joka kolmannenkaan rivin – ja senkin huonosti."

Siksi kai myös jonkun minulle oudon Koivu -nimisen jääkiekkoilijan avioero, josta iltapäivälehti kirjoitti; näemmä veti FB-kaverin nauramaan ex-vaimon luksuselämän loppua jutun verkkotyrkytyksen somelaahuksessa. Mokomasta en olisi eväänikään räväyttänyt, mutta kun seuraavan samanlaisen otsikossa oli minimipalkkatyö -sana.

Niinpä. Haluatko elää yhteiskunnassa, jossa voit valita joko olla siisti, käyttäytyvä ja motivoitu – kelvaten moiseen työhön – vai ruoka-apua saava (jos saat niin kauan kuin saat) työllistymiskelvoton? On siellä epäilemättä menestyjiäkin, mutta he ovat jossain tuolla eivätkä edes katso päin elleivät halua sinulta jotain.

Mitään vastaavaa olen nähnyt meidän maassamme viimeksi joskus 1990-luvun lamassa, kun luin välttämättömyydestä kotiimme haalatun ilmoituslehden enemmän itseäni kiinnostavia osioita. Esimerkiksi senssipalstalla haettiin seurustelukumppania, jonka piti olla – t-sana erikseen sanomalla sanoen – työtön.

"Haluatko elää yhteiskunnassa, jossa voi joko kelvata minimipalkkatyöhön tai olla ruoka-apua saava työllistymiskelvoton?"

Niin. Oli lehdessä sekin palsta, jolla joku keskieurooppalaisoletettu englantia kirjoittava postimöi fiktionaalisen journalistijärjestön virallisennäköisiä valokuvallisia ”pressikortteja”. En tiedä, että oliko oma pelastukseni ulkoinen vakuuttavuus, puhetaito vai ammattilaisen neuvo: tehkää talokohtaiset, jos niitä oikeasti tarvitsette.

Olinhan vain koulupoika, jolla oli huone. Sen merkittävin kaluste oli vaalea lastulevykirjoituspöytä, jossa oli tökköruskea roskalavalta pelastettu lisälevy, minkä päällä kirjoituskone nökötti. Kakkosena tuli keltainen ylijäämäarkistokaappi telakalta – pidin kameralaukkua alalaatikossaan – kynät+vihko+nauhuri olivat sivutaskussa.

Minulla oli ja on yhä vain sanani. Ne, joita luullakseen sosiaalisesti lahjakkaat tai edes korkea-asteella vuorovaikutusammattiin opiskelleet kehuvat, pitkästyneet eli itsetuntovajaat tavikset irvailevat ja yksilöpsykopatologioidensa riivaamat solvaavat raivokkaasti. Oli miten oli; minä otan yhä neuvoja vastaan vain ammattilaisilta.

"Minulla oli ja on yhä vain sanani. Yksi kehuu, toinen irvailee ja kolmas raivoaa tähtensä. Sejasama. Ei uppoa."

Harvapa kyseenalaistajani on oikeasti halukas lähtemään tasaiselle; keskustelemaan selvittääksemme todet tiedot, taidot sekä kokemuksen. Kunhan nyt vain haluaa anonymiteetin ja virtuaalisuuden turvista koukkia, josko löytäisi pimityksen, alemmuudentunnon ynnä muun heikkouden hyödynnettäväksi.

Oman oikean henkilöllisyytensä ilmaiseminen ei käy. On liioin turha toivoa yhteistä matkaa Kansallisarkiston toimipisteeseen vuosikertakirjoja katsomaan, koska mokoma ei sitoudu mihinkään eikä kohtaa ihmistä ihmisenä. Kaltaisensa haluaa näet vain manipuloida; ensin juoksuttaa ja sitten nauraa kun toinen vahingoittaa itseään.

Vai on ottanut selvää? Joopajoo. Sitä väitettä ei ainakaan pysty todentamaan saadun informaation laadusta päättäen. Mokomakin ”diktaattorin syrjäyttäjä” kuvittelee olevansa joukon suojassa piilevä naamiosankari; kuiskaavansa ratkaisevan hävyttömyyden juuri oikealla hetkellä. Tiedän. Olen lukenut tästä ilmiöstä kirjallisuudesta.

"Harvapa kyseenalaistaja on halukas ilmaisemaan oikean henkilöllisyytensä, tulemaan tasaiselle ja tekemään mitään."

No, entäpä sitten id:tään talon kaulanauhassa sekä kahta kulkulätkää ja kolmea mekaanista avainta nipussa roikottavat – nuo oletuskeskiluokkaiset – vailla harmainta aavistustakaan mitä prekaari kokee kulkiessaan rajua polkuaan yksin? Mitä on välistäveto tai miltä tuntuu saada ihan selvä yhdensormentervehdys sähköpostitse.

Turha vahtia kameralaukun saumapölyä, akkujen latinkia tai sitä löytyykö salkusta aina vähintään kaksi toimivaa kynää. Ei ole takeita löytämisestä eikä varmuutta löydetyn hyödyntämisestä. Mitä jos viestiisi ei koskaan vastata, ”juttu on jo tehty” tai kotona nukkunut uutispäällikkö käskee vain tyynesti soittamaan päivällä uudestaan?

Eikä ole sattumaa sekään, että julkkikset tuhatpäisillä someyleisöllään tekevät tänään kirjoja – ennen ei välttämättä olisi löytynyt edes ketään kuin olisi naputtanut niteen tämän nimiin sanan fyysisessä mielessä. Maailma; se on siis yhäkin suulaita kaikentietäjiä täysi, mutta silti minä otan neuvoja vastaan vain ammattilaisilta.

Kun ne voivat (edelleenkin) vain kävellä sinun ylitsesi

(Kuva: Jari Kähkönen)

"Kontiolahdella alkoholijuomia kassan ohi maksamatta kuljettaneesta kahden naisen seurueesta toinen oli uhannut myyjää lyömisellä tämän yritettäessä estää anastusta. Poliisi tutkii tapahtunutta näpistyksenä ja laittomana uhkauksena", kirjoittaa Itä-Suomen poliisi tiedotteessaan. Eli se oli ihan perusmallin ylikävely.

Pelottelee, häpäisee ja uhoaa – eikä ymmärrä kuinka pihalla on itse

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämä on minun arkistokuvani ja saan tehdä sillä mitä itseäni huvittaa.

Vielä hetki sitten YLE Kuopiossa vaikuttanut vaan sittemmin Helsinkiin siirtynyt Tanja Kröger teki nettijutun ensihoidon valokuvaamisesta, joka ei edes ollut aivan huono. Mutta voi hyvä tavaton kuinka narratiivisesti pihallaolevaa työtä se on silti – sokea niin itselleen kuin sillekin, mikä asiassa on todellinen ongelma.

Ollaanko työpaikalla enää vain seurustelemassa?

Ajatustyö saattoi käynnistyä jo päivällä Radio Suomesta, kun juonnon mukaan palvelut vastaavat – sori vienti – puolesta bruttokansantuotteesta. Illalla luin kirjastossa Outokummun Seudusta merenkulkututkijattaren haastattelun; arvosti siinä laivahenkeä, joka menee pilalle jo yhdestäkin joukkoon sopimattomasta.

Maailmankuvavaivaiset ja vallankäyttökateet

Kävin toverin Facebook-seinällä keskustelua vinkumisesta, että Paavo Teittisen pitäisi muka jäävätä itsensä kaikista Wille Rydmania koskevista jutuista, koska rikosilmoitus. Voi kuinka tutulta tämä kuulostikaan – taas. Sellaista se maailmankuvan muokkaaminen ja vallankäyttö vain ihmisellä nimittäin teettää.

Siis – et kai oikeasti luullut tämän olevan sinua varten?

(Kuva: Jari Kähkönen) Ihminen pyrkii tekemisiin toisten kanssa huo-
miota saadakseen. Voi miten rasittavaa.

Herkempi olisi varmasti loukkaantunut, tullut surulliseksi ja ahdistuneeksikin, jos kuulisi selkänsä takaa ohikulkevan halventavan asuaan sekä päähinettään englanniksi. Sikäli, kun ei ollut vallan tyhmä; luullut ”rakastamista” tarkoitetun kirjaimellisesti. On se ihminen – tämä laumaeläin – sitten sitkeää sorttia.

Voiko kärryjen työntämättäjättäminen olla turvallisuusriski?

(Kuva: Jari Kähkönen) Kuva liittyy tekstiin sen verran, että siinäkin näkyy ostoskärryjä.

Kylläpä nauroin sydämeni kyllyydestä, kun karjalaiset sättivät toinen toistaan valtatien varressa sijaitsevan automarketin parkkipaikan kärryepäjärjestyksestä. No, kunnes erehdyin yrittämään keskustella asiasta, mutta päädyttiin vain niihin tavanomaisiin solvauksiin, koska maailmankuvien välinen ero oli liian suuri.

Katoavalta perusturvalta työhön, jota ei ole

(Kuva: Jari Kähkönen) Joko se tämänkin ilmestymisestä on
kulunut tasan 20 vuotta?

Aijai. Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen(kok) antoi heikon haastattelun YLE:n Aamu-tv:n Linda Vettaselle. Ei edeltäpäin voi lyödä kiinni tuollaista määrällistä säästötavoitetta. ”Onnellisten voittajien” työkyky on näet arvoitus eikä mistään työstä – sanan perinteisessä mielessä – ole tietoakaan.

Vilpitöntä mieltä ja hyvää tahtoa etsimässä

Maamme taitaa olla aika valmis eikä todellisia ongelmia enää ole, jos voi tärvätä aikaa kulttuurisodan kaltaiseen jonninjoutavuuteen. Vaikka toisaalta; ymmärtäähän tuon – tämä on kaunayhteiskunta, jossa yksi jos toinenkin taitaa – luullakseen – kokea sivuutetuksi tulemista ja merkityksettömyyttä.

Hienotunteisuus mahdollistaa asioita, muttei silti tee ihmeitä

Kuinka vaikeaa hätäkeskukseen soittaminen on? On kaunista, jos kukin huolehtii itse uppoamisvaarassa olevasta veneestään, mutta pelastuslaitoskin on olemassa – ihan hyvästä syystä. Niinikään; toistuvat luvattoman omatoimipuutarhurin vierailut saattavat tietää tälle asiaa oikeusjärjestelmään.

Vihjaileva sievistely ei varmista turvallisuutta

Jossain Kontiolahti-Joensuu -välimaastossa on kuulemma Utranharjun maastoratsastusrata, jonka käytöstä maksetaan oikein vuokraakin, mutta valitettavasti käytettävyytensä sekä turvallisuutensa on vähän mitenkuten. Yllätys? Ei ainakaan minulle. Näissä oloissa voi tuskin muuta odottaakaan.

Kotiseutu?

(Kuva: Jari Kähkönen)

Olenhan minä jossain syntynyt ja asunut ennen nykyisyyteeni päätymistä. Paikoissa on ollut omat hyvät sekä huonot puolensa, mutten oikeasti ole tainnut olla kotonani ikinä missään – kunhan nyt vain ollut jotakuinkin oloihini tyytyväinen. Karjalaisten kommentit täällä pärskäyttivät siis melkoisesti.

Heittäytykää elämään, sanottiin

(Kuva: Jari Kähkönen) No, identiteetin hakemista se taitaa olla tämäkin.

Socomin lehtori ja psykologian tohtori Rasmus Mannerstöm antoi Hesarille haastattelun identiteetin löytämisvaikeuksista ajassamme. Belfastin poliisien tuotantokauden toiseksiviimeisessä jaksossa tiedettiin myös lausua osuvasti käsikirjoitettuna oman ympäristön – kotinsa – hylkimisen satuttavuudesta.

Ei mitään linjaa ja sen ovat näköiset seurauksetkin

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämä on varmaan sitten joku kunnan 150-vuotis-
juhlan kunniaksi toteutettu tila- tai ympäristötaideteos? Koska ajoeste
tai edes kaksinen -hidastekaan se ei kyllä ole.

Karjalainen yritti "yllättäen" olla koirana ja vekuttaa jonkun joko juoksemaan tyhjäntakia tai hankkiutumaan vähän vuoksi välikäteen; asia oli olevinaan varhaisteinien leikkien äänekkyys ja rajuus alakoulun pihalla kesäloma-aikaan. Tuttua juttua; olinhan äsken itsekin kirjelmöinyt teinien perseilystä toisaalla.

Löytötavara

(Kuva: Jari Kähkönen) Mitä itseeni tulee; en edes noteeraa joitain lippalakkia puistopenkillä tai urheilu-
kenkiä liikuntatilan edustalla. Ne minä jätän niine hyvineen paikoillensa.

Löysin irtainta omaisuutta, jonka lähellä oli yritystoiminnan rakenteita, mitkä mahdollistivat yhteydenoton oletettuun omistajaan. Vahvisti, että näin oli ja sitten sovittiin hänen ehdottamastaan jättöpaikasta. Eikä siinä muuta, mutta kun seuraavana aamuna puskiksessa jo toinen omistaja kyseli samaa tavaraa.

Uskotko sä tohon informointiselitykseesi itsekään?

(Kuva: Jari Kähkönen)

Kun nykyihminen näkee kolme sirraa ajamassa kolonnassa pillit päällä, se somettaa, että tietääkö joku mihin ne ovat menossa. Jos taas jollain on koira irti aitaamattomalla tontilla, valvontaeläinlääkäri tai poliisi tietävät tämän viimeisinä. Sanohan; uskotko sä tohon informointiselitykseesi itsekään?

Turhien toiveiden tynnyri

Että minua ottaa päähän, kun julkisen palvelun keski-ikäinen keskiluokkainen keskinkertaisuus ei edes osaa vartijan ja järjestyksenvalvojan eroa. Vai siitäkö tulisi eniten sydämistyä, jottei tuo pohjimmiltaan kiinnosta ketään? Puhutusta ministeriön työryhmästä taitaakin siis tulla oikea turhien toiveiden tynnyri.

Järjestyksenvalvonnan tarkastus paljasti enemmän kaikista kuin ymmärrettiinkään

(Kuva: Jari Kähkönen) Vartijanasuistenkin näki
pitävän näitä lätkiä, kun tiettyjen julkistilojen
vartiointi muuttui järjestyksenvalvonnaksi
20 vuotta sitten.

Eduskunnan oikeusasiamies tarkasti Helsingin päärautatieaseman ja Kampin keskuksen järjestyksenvalvonnat, mistä Helsingin Sanomat teki itsensä näköisen jutun. Näidenkö käsiin yleisön turvallisuus annetaan, hänkö sen laillisuutta valvoo ja tämäkö on tarkkaillun elämänalan ansaitsemaa journalistista työtä?

Ei kakaroiden riehuminen ole mikään äkkiyllätys tai salaliitto

(Kuva: Jari Kähkönen) Täällä laitetaan lasipurkkiin likaavaa, mikä viskataan jonkun seinään.

Se oli silloin yhtenäiskulttuurin, wanhan nationalismin sekä ylhäältäjohdetun yhteiskunnan aikaan se. Nimittäin; kodeissa oli kuri ja julkisestikin aikuisoletettu sai tehdä lapsioletetulle lähes mitä tahansa. Tämän jälkeen maailma ihmisineen on muuttunut paljon. Onneksi. Mennyt oli kamala eikä sitä pidä ihannoida.

Ketkä me? Niinpä

(Kuva: Wikipedia/Guanaco and subsequent editors) Sateenkaarilippu.

Katsoin äsken Erik Gallin kolmiosaisen SD-bögar -dokumentin SVT:ltä; siinä jo kauan tiedetty ja aikoja sitten kirjoitettu suurten yhteisten kertomusten loppu alkaa lopultakin näkyä myös Pohjoismaissa. Niin; onhan meillä Suomessakin Jukka Hankamäki sekä Sebastian Tynkkynen – varsinaiset aikojen merkit.

Tämän ei todellakaan olisi täytynyt mennä näin

Pariisin pysäytyksessä ammutun 17-vuotiaan tapauksessa on nähtävissä kaikki v-keikan piirteet. Ovatko Police Nationalin taktiikka, parityö ja ilmeisesti myös koulutus – siihenhän ensinmainitutkin perustuvat – todellakin näin huonoja?

Tulkeeko julkistilaa edes olla olemassakaan?

(Kuva: Jari Kähkönen) Ollaan kunnassa, jonka torin sähkökeskus ei ole lukossa ja tarhojen sekä koulujen pihoilla saa oleskella työaikojensa ulkopuolella.

Jos jokin paikka on yleisön käytettävissä, mutta siellä ei juuri yleisöä näy; seuraukset ovat pian ilmeiset kaikille. Järjestely ei yksinkertaisesti toimi ilman valvontaa; joko tarkoituksen toimittavat ihmiset omalla läsnäolollaan, esimerkillään ja harkinnallaan tai asialle pitää laittaa ammattilaiset.

Ellonen ja Paasonen pyytävät putkaa sekä taseria – näkisipä vaan

Juhannusviikon tiistaina Jyri Paasosen kotisivuilla ilmestyi Putkaa ja teiseriä -otsikoitu blogitekstioletettu kirjoitus, jonka tyrkytys ui silmiini LinkedInissä, koska kontakti oli siitä tykännyt. Kai tästä on sitten kommentaari kirjoitettava, sillä enhän minä nyt ainakaan Paavo Arhinmäen juhannusgraffitiin tartu.

Ihollepyrkivä EU-kerjäläisyys saapui sitten lopulta Joensuuhunkin

(Kuva: Jari Kähkönen) Jos tässä kuvassa näkyy henkilöitä, jotka voi tunnistaa; he eivät
liity mitään mihinkään, mutta saattavat kyllä silti olla henkilöitä.

Mitä minuun tulee; älköön suotta uskottako kaiken hoituvan pelkin poliisin toimin. Tietenkin tämä tulee olemaan moniviranomaisjuttu; elämäntapojen, itsensätoteuttamisen, välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon, julkistilan sekä kanssaihmisten kohtaamisen pelisääntöjä opetellaan molemminpuolisesti.

Informoiminen? Selityksensä kullakin

Jos olisi pakko käydä otsikon viereen menevää yleiskeskustelua puskikseen postaamisesta arkielämän ongelmatilanteista; sanoisin, että harkitsepa vielä kerran. Siitä ei ole mitään hyötyä; teet vain mahdollisesti hyvinkin vakavasta asiasta viihdettä luusereille, josta hyödyn korjaa joku kolmas – ventovieras.

Selittäväinen ihminen ja hyvät viholliset

(Kuva: Jari Kähkönen)

Tein tämän otsikon oheen muistiinpanoja ruotsalaisesta poliisipäällikkö Carin Götbladista syyttelemästä sikäläistä tullia maansa jengimurhatilanteesta ja Mika Lintilän Whatsapp-tilin väitetystä tuntemattomasta kaappaajasta. Mitäpä ihmisyys olisikaan, jos asiat pitäisi ottaa asioina sekä tekemisistään vastuu?

No, tulipa tehtyä

(Kuvakaappaus Facebookistani.) Katsoin, etteivät sen paremmin tykänneiden määrä kuin nimetkään kuulu teille.

Heh. Pitipä sattua, että Vartijatarinan julkaisutilaisuudesta tuli kuluneeksi kuusi vuotta. Niinkuin verolistauksista olette lukeneet – olen loistavasti tienaava menestyskirjailija – ja jatkuvan vuolas mediahuomio vahvistaa, että sanani painaa yhteiskunnassamme laajemminkin. Hahahaa. Ikäänkuin! Ei sinnepäinkään.

Oi jatkuvuus

Äskeisestä joensuisesta toistumisestaan huolimatta lapsenmurha on minulle vieras ilmiö, josta olen vain nähnyt muiden tekemiä juttuja. Hämmästyn, että siihen suhtaudutaan joko välinpitämättömästi tai ristiretkimäisesti vouhottaen. Valitettava tosiasia näet on, jottei kummastakaan tavasta ole mitään apua.

Laatikonpohjalistaus

Kirjoituspöydän laatikossani on puristusalusta, jossa ylimpänä on printti bussiaikataulusta; päällään makasi kaksi paperiliittimen yhdistämää A 6 -avolehtiösivua. ”Niinkö metsä tosiaan vastaa kuin sinne huudetaan?” – näyn kirjoittaneeni Vaarojen Sanomien kolumnistin jäljiltä joskus alkuvuodesta.

Voivoi aikuisvauvaa

(Kuva: Jari Kähkönen) Siinä on sinulle agenda...kolmen vuoden takaa arkistokuvana.
Kalenterilompakossani pitämäni kortit taas eivät yhäkään kuulu mitään kenellekään.

Tässä päivänä eräänä hämmästelin muistoa yli vuosi sitten menneestä Helsingin rautatieaseman ”vartijajutun” keskustelusta; olin yllättäen saanut siihen kolme ilmeisesti pilkalliseksi tarkoitettua nauruhymiötä. Muistin myös Pyöreän pöydän keskustelun Avarn-skandaalista ja Timo Airaksisen Yksilöturvallisuuden.

Ja sinä kun niin luulit itselläsi olevan valtaa

(Kuva: Jari Kähkönen)

Voi ei. Sinähän luulit olevasi hauska, sanavalmis ja vaikutusvaltainen, mutta sitten erehdyit neuvomaan kuinka pitkästi tai lyhyesti minä saan – muka – postata. Hahahaa. Jos kyse ei ole määrämittaan tai -laatuun tilatusta keikasta; vedän vapaalla kädellä itseäni miellyttävästi. Sinulla ei ole mitään merkitystä.

Eivät juntit ja mullikat sitä päätä mikä käy tai ei käy

(Kuva: Wikipedia/Guanaco and subsequent editors) Sateenkaarilippu.

Onpa ollut viikko. Lieksan valtuusto pääsi lopultakin käsittelemään Pride-viikon liputusta enkä usko kenenkään yllättyneen, kun sitä ei päätetty järjestää. Käsittelyn aikana pidettiin myös ennätyksellisen törkeä puhe, joka löytyy ihan videoituna netistä. Mutta sitten Joensuussa meni vakavaksi.

Netissä mennään tunteet edellä ja ne odottavat tulevansa viihdytetyiksi

(Kuva: Jari Kähkönen) Nuo olivat kovia pelejä 1980- ja 1990-luvuilla

Jos ennen ei olisi juotettu simpanssia humalaan eikä annettu sille olkapääohjusta leikkikaluksi, kuinka nyt niin monelle toiselle kädelliselle – ihmiselle – on sallittu älypuhelimen käyttö? Tätä kauniimmat sanat eivät ole paikallaan älypuhelimista ja somettamisesta.

En minä yksin itseni takia

(Kuva: Jari Kähkönen) Kuvituskuva, joka ei liity itse asiaan muuten kuin
että minä tein niin sen kuin tekstinkin.

Hahahahaa. Miltä tuntuu, kun puskaradioviisas liukuhihnaduunari alkoi neuvoa autonrenkaiden kierrätystä, jota ilmeisesti ymmärtää itsekin vain vajavaisesti? Alensinpa itseni perusteellisesti tuohon seuraan sekaantumalla, mutta puolustelen tekoani yhteiskunnallisilla syillä, jotka tekivät sen välttämättömäksi.

Ex-kapiaiset hapettivat kuoliaaksi

(Kuva: Jari Kähkönen)

Kaksi Amerikan merijalkaväen eläkeläistä teki ruumiita ruvetessaan pitämään järjestystä julkistilassa. Olkoon opiksi, että kapiainen ei ole lähtöjään kelpoinen voimankäyttäjäksi tai sopiva turvallisuuden tuottajaksi. Niiltä voi silti puuttua sekä pätevyys että soveltuva työkokemus.

Mikä loppujenlopuksi tökkii Ohto-auditorion käytettävyydessä?

(Kuva: Jari Kähkönen) Rakennuksen ovet ovat lukossa, jos ei
oltu tilattu vahtimestaria avaamaan niitä tiettyyn aikaan.

Tästä postauksesta tulee jonkinlainen loppukaneetti Kontiolahden koulukeskuksen niin kutsutun Ohto-auditorion käytettävyyden vaikeuksiin. Suoraansanottuna; koko aihe on alkanut kyllästyttää minua joltisenkin railakkaasti, ja toivon, jottei siihen enää vastaisuudessa ilmene aihetta palata.

Älä ala sellaiseksi

(Kuva: Jari Kähkönen) Tarvekalu vai fleksailua, kas siinä pulma.

Olipa keskusteluntapainen, jossa maallikko rupesi jälleen kerran pälleilemään kanssani; yritti viedä ajatukseni toteutuksessa liiallisuuteen, jotta se muuttuisi naurettavaksi. Siitä johtui mieleen lukion kolmannen luokan äidinkielen opettajan viisaus, kun istuimme munkkikahvilla luokkaretkeläisten käytäväkioskilla.

Kirkonkylän koulukeskukseen oppilaiden jättö- ja noutopaikka?

(Kuva: Jari Kähkönen)

Kontiolahden kirkonkylässä Kirkkotiellä on jo pari vuotta ollut asvalttiläikkä, joka on ulkomuodoltaan jotain lastentarhalaikäisten liikennepuiston ja autokoulun käsittelyopetuskentän välistä. Sitä on nyt koristeltu pysäköintipaikka -liikennemerkein, joista yhdessä on myös "Koulun saattopaikka" -lisäkilpi.

Toisten asioista keskustelemisesta

Ai, somekeskustelu oli sinusta lynkkaamista, joten päätitpä osallistua siihen mielenterveysaiheisine vihjailuinesi. Hyvä sinä. Toivottavasti olet tylsää elämää pakoileva tavis etkä ammatinharjoittaja, joka työskentelee oikeiden ihmisten kanssa oikeissa elämän ongelmatilanteissa. Muutoin; säälin asiakasparkojasi.

Vieraantuneisuus

(Kuva: Jari Kähkönen) Johan on minul-
lakin aikanaan kuvausrekvisiitta ollut,
ajattelen tästä vedosta nyt. 

Luin Göran Palmin Tehtaassa -kirjasta vieraantuneisuudesta työläisten elämässä yli 50 vuotta sitten; se ilmeni päätymisenä esimerkiksi yksityisajatteluun ja kirjatoukkuuteen. Sekä; kas kummaa, äsken itseäni yritettiin syytellä muka asiaan liittymättömästä hehtaaripostauksesta – mikä ikinä moinen sitten lieneekään.

Kuriositeetti

(Kuva: Jari Kähkönen)

Muistan vaikken välittäisikään, kun olimme lukion lopulla auditoriossa; toisella luokalla minulle äidinkieltä opettanut selitteli jotain väriläiskänä olemisestani, kysäisi samalla ohimennen tulevaisuudensuunnitelmiani. Vastasin hukkaavani elämäni siivousliikkeen varhaisaamuun. Kylläpä naama venähti.

Vartija ei ole mikään laulun vetoketju

(Kuva: Jari Kähkönen) No, on kuvassa nyt sentään muutama polkupyörä ja kaupunkikin
on Joensuu, vaikkei se muuten mitään mihinkään liitykään.

Joensuun kaltaisessa ylikasvaneessa kirkonkylässä tuli sitten vartijajuttu. Väitteen mukaan ruokakaupan läheisyydessä oli rikottu polkupyörä; epäilty oli mennyt sinne sisälle ja liikkeessä työskennelleeltä vartijalta oli pyydetty apua asian selvittämiseksi. Luuletteko te häntä joksikin laulun vetoketjuksi?

Pieni perjantainen mediakommentaari

(Kuva: Jari Kähkönen) Rakas armeija ja poliisi, teidän kilvissänne on halkeama.

Tässä näet olemattoman palokunnan suorittamattajääneen turvavartioinnin seuraukset. Miksi? Koska harjoitusalueella ei ole vartiostoa vaan käyttäjät tuovat omansa mukanaan, sekä – tarvittaessa – panevat tykkijullit riviin sammuttamaan tulipalot. Sotilas on hyvä renki, mutta huono isäntä. Uskokaa jo huviksenne.

Tulla koulutetun koiran korvaamaksi vai miten se nyt oikein meni?

Tulkintahan se on tuokin. Kioskin vitriinit ovat kaukosäätimellä ohjatta-
vien sähkölukkojen takana juoksualkoholijuomien ottamisen ennaltaeh-
käisemiseksi.

Nuoruudentoveri murjaisi muinoin yhteisen yön ratoksi pääkaupungissa, että edellisen firmansa piirivartijat olisi voinut korvata koulutetuilla apinoilla, jotka tekisivät saman työn paremmin – banaanipalkalla. En ollut itse ollut piirivartija enkä työsuojelukursseilla – siispä ihmiskäsitysvika meni tuolloin minulta ohi.

Junttien laki

(Kuva: Jari Kähkönen) Se on natsitarra eikä mikään "vitsi".

Aksel Sandemosen Pakolainen ylittää jälkensä -teoksessa esitellään irvokkaan havainnollisesti Janten laki, jonka kootuimman ja parhaiten saatavilla olevan version tarjosi Wikiwand. Moinen johtui mieleeni, kun Facessa kaveri kävi sikäläisessä puskaradiossa vääntöä peltoautoharrastuksesta.

Samaa lihamyllyn pyörittämistä

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämä on harppi-Saksan niin kutsutun kansanarmeijan
upseerisalkku, jollaista muut tuskin olisivat sen paremmin saaneet käsiinsä
kuin halunneet käyttääkään – akuutin turpaansaamisriskin takia – siltä kansalta.

Menneiden vuosikymmenten suosikkisanonta etsiytyi kielelleni, kun jaoin blogimerkinnän LinkedInissä ja sain kommentiksi linkin lehtijuttuun. Niinpäniin; toimeksiantajille kelpaa kuka tahansa pukineentäyte, firmat antavat halvalla ja poliisi tulee paikalle kun tapahtui rikos. Kuulostaako tutulta? Pitäisi kyllä.