Ei saa aiheuttaa mielipahaa – siksi parhaani mukaan sivuutankin teidät huomiotta

(Kuva: Jari Kähkönen)

Kyllä se – ties montako vuotta sitten kylänraitilla kunnanladon kohdilla ollut kohtaus – oli muuttuvan ajan kellonlyömä. Päädyin hät’hätää kymmenvuotiaan pojantirsaleen puhuteltavaksi; olisi pitänyt sanoa voiko hyvin ja mihin on menossa, mutta latelinpa hänelle pelkkää kompaa silkkaa piruuttani.

Ajatus palautui mieleeni uudemman kerran, kun tässä iltana eräänä omaksuin netistä YLE Lappeenrannan Juha-Pekka Taskisen jutun liikuntaneuvojaopiskelija Vini Aarnikon harjoittelukokemuksista koulussa. Mielipahattomuuden periaate ja oman turvallisuuskokemuksen ensisijaisuus hätkäyttivät.

Ai; siksikö ventovieraat pikkukakarat tuputtavat itseään vailla häpeäntunnetta tai pelkoja, sekä olettavat vielä saavansa ”asiallisen” vastauksenkin? Vaikka kohdattaessa itse huutelisi hävyttömiä, nimittelisi tai änkeäisi väkisin ja oikeudettomasti – vaan siinä kuitenkaan onnistumatta – suljettuun paikkaan.

"Siksikö vieraat pikkukakarat tuputtavat itseään vailla häpeää tai pelkoa, olettaen aina saavansa 'asiallisen' vastauksen?"

Että kun itse vittuili toiselle, mutta saikin nenilleen; se taas onkin kiusaamista. Enkä minäkään muuten, mutta kun luin tämän Ylä-Karjalan jutusta, jossa oli haastateltu ala-asteikäisiä! Vaikka, toisaalta; olihan maassamme muinoin oikein kirjallisuudenala, jossa päähupi oli juurikin  ollut ”lasten suista päässyt”.

No, selvisipä sekin toljottamis-kädennostelu-seuransatuputtaminen-väkisin puhuminen kirkonmäellä tänä keväänä. Tottakai kehotus pistää suu kiinni ja jatkaa matkaansa on ”epäasiallista”, jos on kasvatettu muuten kuin väkivallalla, nöyryyttämisellä, juoksuttamisella sekä olemassaolleidenkin oikeuksien käytön epäämisellä.

Koska; kuten YLE-jutussa aineenopettajayhdistystä edustaneelta haastateltavalta opin, tänään asiat on ”sanoitettava” niin ettei kenellekään tule paha mieli eikä etenkään turvaton olo. Harjoittelijan mukaan taas liikuntatunnilla opetellaan omien kielteisten tunteiden kohtaamista ja käsittelyä. No, parempi tuolloin kuin ei ollenkaan!

"Aineenopettajayhdistyksestä asiat on 'sanoitettava' niin jottei kenellekään tule paha mieli tai turvaton olo."

Mitä helvettiä kakarat siis oikein luulevat elämästä, ihmisistä tai tästä maailmasta? Että heille on yhä puhuttava huolitellun ammattimaisesti, vaikka he itse tekivät kiellettyä tai todennäköisesti vielä vaarallista ja laitontakin. Jättää kertomatta sellaisetkin olevan kuin yleinen kiinniotto-oikeus sekä hätävarjelu.

Ikäänkuin yleisön käytettävissä olevan ja suljetun paikan rajakin olisi joku lastentarha, jossa toiselle ei saa aiheuttaa ”turvattomuudentunnetta” muka korottamalla ääntään ja olla ikään kuin uhkaisi käydä käsiksi. Mainitunkin – kaiketi sitten nykyään – ratkaisee se oma tunne eikä suinkaan aineellinen totuus.

Koska ne niin kutsutut oikeutensahan nuo muistavat – ainakin jossain muodossa sekä silloin kun tämä on oma etu. Eivätkä suinkaan heittäydy tyhmäksi, hakemalla hae tekosyytä ruveta huutamaan suureen ääneen kännykkä tanassa eivätkä etenkään esitä joka paikassa sitä mitä luulivat siellä haluttavankin kuulla.

"Luulevatko kakarat, että heille on aina puhuttava huolitellun ammattimaisesti; olipa itse tehnyt mitä tahansa?"

Muistuupa mieleen patriarkkasukupolven Aarno Laitisen muinainen kolumni Iltalehdessä; kuinka vaikeuksissa tulisimme vielä olemaankaan silloin kouluiässä olleiden kanssa – heillä kun on ollut koko elämä vain oikeuksia, turvallisuutta, huolenpitoa ja terapiaa. Oletan, että heidän lapsensa ovat tänään teini-ikäisiä.

Koska: millaiset lapset, sellaiset olivat aikuisetkin ympärillään. Ottamassa elämyksellisesti osaa tapahtumaan, vaikka olivat yleisöä eikä esiintyviä taiteilijoita. Toteuttamassa yksilöllisyyttään; luulemassa muilla olevan velvollisuus kohdata heidät ja tällöin joko puhua pelkkää hyvää tai olla hiljaa.

No, mutta niinhän sinä itsekin. Joopajoo; oli ihan lakki, crossbody ja paita sävy sävyyn tai tacticool olkalaukku sekä armytakki päällä – big fucking deal. Ne eivät ole mitään esimerkiksi YLE:n netin Helsinki Priden ja Tuskan pukeutumisaiheisissa kuvajuttuissa esiintyneisiin verrattuna. Pelkkä tavis olen, tyyliviitteinenikin.

"No, mutta niinhän sinä teet itsekin. Big fucking deal, tyyliviitteinenikin olen silti pelkkä tavis."

Minusta te olette omahyväisiä sekä selkärangattomia pellejä, jotka olettavat Suomen sensortin luottamusyhteiskunnaksi, missä kanssaihmistä ei vahingoiteta pelkästään ärsyttävyyden, tyhmyyden tai heikkouden vuoksi. Vahingoitetaanpas; se riippuu täysin siitä kenen kanssa olitte kyllin epäonnekas sattuaksenne naamatusten.

Se on nimittäin sillälailla, jotta minun aikanani kotipihasta edemmäs päästettiin vasta, kun oli edes alkeelliset selviytymistaidot. Tiesi minkä ohittaa hiljaa ja katsomatta, mistä kertoa kotona palattuaan sekä mikä oli välitöntä aikuisten apua vaativa hätätilanne. Käyttäytyäkin piti osata; olla hankkiutumatta vaikeuksiin.

No, nytkö tiristään vahingonilosta, kun ”osui ja upposi” – tai ollaan onnesta soikeana ”saatuaan huomiota” – ymmärtämättä tuliko myönteistä vai kielteistä? Omatekoinen sopivuusprefekti taas potenee jo ihan ilmiantoa? Typerykset. Yläpuolellenne en silti asetu – toivon välillemme etäisyyttä. Väkivallasta taas ei tarvitse edes nähdä untakaan.