Huutelee kuin niityn reunalla tai pellon laidalla

(Kuva: Jari Kähkönen) Aivan niin; keskelle niittyä tai peltoa on tehty kevyenliikenteen väylä.
Ja näkyy kuvassa järvikin.

Olenko kuinkakin monesti kiroillut, kun kerran halusin ostaa harmaan Björn Borg side bagin kivijalasta Joensuussa? Ärsyttävin osa hukkareissua oli muuan urheiluliikkeessä tapahtunut välikohtaus, jossa avotilan toisesta päästä huudeltiin vasten käännettyä selkääni ”olisinko voinut auttaa”.

Niinpäniin. Siinähän tuo – todennäköisesti kaupungiksi mainitussa – Joensuussa kerrostalossa asuva talonpojan poika tai pojanpoika äänti kuin raappahousuinen esi-isänsä karelianismin kultakauden taulussa museon seinällä konsanaan. Idiomi niityn reunalla huutelusta tuli äsken vastaan Arto Salmisen Paskateoriassa.

Ilmiö on hyvin tavanomainen täkäläisittäin. No, aitoutta kai se on tyhmyys junttimaisuus käytöstavattomuuskin. Ihmekö siis, jotta seuraavat sukupolvet ”kaveri- ja tunnetaitoineen” yrittävät tuputtaen pakottaa? Kysymys on ihmiskäsitysviasta – toista ei yksinkertaisesti pystytä jättämään rauhaan.

"Ilmiö on hyvin tavanomainen täkäläisittäin. No, aitoutta kai ovat tyhmyys, junttimaisuus sekä käytöstavattomuuskin."

Jos kokisin sen paremmin tahtovani kuin voivanikaan puhua täkäläisille, sanoisin heille ajan muuttuneen jo vuosikymmeniä sitten. En koe, koska antaisin heille sitä mitä tötteröinnillään kerjäävätkin: huomiota. Olisin tavattavissa ja suostuisin puhumaan kanssaan. En yksinkertaisesti siedä sellaista.

Olemukseni on aistein havaittavissa, koska ihminen ei voi tahdonvaraisesti muuttua näkymättömäksi. Keski-ikäisenä intellektuellina minun on myös huomautettava, että näkymätön todennäköisesti menettäisi ihmisarvonsa – astui lätäkköön, mutta päätyikin kaulaamyöden järveen. Pidä siis varasi mitä toivot.

Elämäni ei liioin ole erityisen hohdokas tai rikaskaan, mutta tahdon pitää sen itselläni. Suksi sinä vaikka kuuseen bensanhintaa manaamaan, tai mistä ikinä te niin kutsutut tavikset sitten tarinoittekaan; en ole ikävissäni tai seuraa vailla – vertaisesikaan en ole kuin periaatteessa ja kavereita meistä ei tule ikinä.

"Jos sen paremmin tahtoisin kuin voisinkaan, sanoisin täkäläisille ajan muuttuneen jo vuosikymmeniä sitten."

Ei maailma toimi niin, että uutiset välittyvät vain henkilökohtaisesti toiselle kertomalla. On myös lukuisia ja laajasti saatavillaolevia muitakin viihteen muotoja kuin tarinointi. Yhteiskunnan koneisto rahoittaa järjestää turvaa ojentaa. Me – ja nyt tarkoitan aivan kaikkia – emme enää ole toisistamme riippuvaisia.

Hölöturpia, – tai helvetin satusetiä,  kuten Kalle Päätalon isä-Herkko manasi – on ollut aina. Niinikään; kun tekeillä on lähtö luvattomuuteen niin kuin Juulilla Simpauttajassa, pidetään tupaan tarinoimaan ilmaantunutta tarkoituksella epämukavuudessa – eroon tahtoisi, muttei voi käskeä pihallekaan.

Joo. Olenhan minäkin Bob Segerin sanoin ollut ”hurrikaanivuosinani” ventovieraiden ympäröimä keitä...no, edes...joitakuita...hetkittäin...luulin ystävikseni. Sittemmin minusta tuli tuppisuinen pokerinaamainen epäluuloinen vanha mies, joka ei kaipaa ympärilleen tyhjänuteliaita tarinoijia. Erakoksikin saatan vielä muuttua.