Kontiolahdesta todellakin puuttuu uimahalli, koska vaikka Kontiorannan varuskunta-alue piti väkisin ostaa; sellaisen sisältänyt kuntotalopa ei mahtanut olla minuuttiakaan kenenkään käytössä ja on nyttemmin purettu pois. Järvimaisematkin olisi kyllä hienoa pitää yhteisinä; ei muuttaa niitä asuntokaupan lisäarvotekijäksi.
Niinikään maisemaravintolaa ja monitoimiareenaa on vaikea vastustaa, sillä ovathan täkäläiset palvelut aivan onnettoman kotikutoisen yksipuolisia. Myös yleiset tapahtumatilat ovat niin miniskuulisen toimimattomia, että moisia saa jo sanoa kuppaisiksi. Vaan johtaako hieno idea käytännön tekoihin?
No, mikä olisi – muka – estänyt tekemästä uimahallia jo silloin kun peruskoululaisia alettiin uimaopettaa ympärivuoden ja seniorit kaivata elämänlaatua ylläpitävää toimintaa? Niinikään; ilmenikö täällä koskaan merkittävää ravintoloiden kannatusta? No, niitä oli ja meni, mutta kävikö ravintoloissa myös ulkopaikkakuntalaisia?
Hah – ja ne teidän tapahtumanne niin kutsuttuine yhteisöllisyyksineen – voi helvetti, – senkö takia niitä järjestetään, että saadaan sanoa järjestetyn? Sekä; miten teiltä taas kävikään se toisten kohtaaminen ja kanssaan oleminen? Ei siis ihmetytä vähääkään, että kuntaa hallintohimmelinä kiinnostaa vain tonttibisnes.
Oikeasti kukaan ei halua katsella maisemia. Eihän kylässä rantasellaisia alunperin ollutkaan vaan ne olivat ryönän peitossa. Esiinpiikkauksensa oli kassanpaikkuuta tai työllisyyshanketta seurannut tahaton vahinko – tämä tapahtui joskus silloin, kun ne luonnonystävätkin olivat vielä pääsääntöisesti alle 70-vuotiaita.
Nyt aikuisille on tärkeintä, että autolla pääsee ovelta ovelle ja joka asian saa yhdestä paikasta; kasvattamattomat oman onnensa nojaan jätetyt kakarat taas toivovat, jottei kukaan katsoisi peräänsä eikä etenkään paljastaisi kenellekään heidän ”reviirikseen” valtaamallaan harjoittamaansa joukkotolloilua ynnä pikkurikollisuutta.
Ellei – syntyy vain vuokriltaan, maksuiltaan ja hinnoiltaan ylikallis, käytännössäkatsoen ei koskaan aukioleva ja lähivalvontaa kaivannut vaan sitä vaille jäävä hukkatila. Kunnes kokonaisuus ei enää pyöri taloudellisesti, jolloin Se Uusin Kunnan Paras Paikka joko rapistuu käsiin tai myydään – nolona hiljaa halvalla – pois.
Oma kantani Jari Pekka Kinnusen aloitteeseen onkin: hieno ajatus, mutta toteutumiseensa en usko. Minusta parasta mitä – historiallisen terveyskeskuksen pian kokonaan puretun rakennuksen – tontille voi toivoa tapahtuvan on unohdus, – kun jäljet on siivottu pois. Purkuröttelöitä on täälläpäin jo muutenkin ihan liikaa.
Mennään siis pienimmän pahan periaatteella; rakentamattomana ja kaikkien vapaassa käytössä olevalla ulkoilualueella voi istua viltillä eväiden kanssa tai harrastaa liikuntaa sen halki – niitä kuuluisia maisemia katsellen. Vai siitäkö tässä on kyse, että jonkun mielestä ”kun Joensuuhun tulee musiikkitalo, niin pitäähän meidänkin”?

"Uimahallia, maisemaravintolaa ja monitoimiareenaa on vaikea vastustaa, mutta johtaako idea käytännön tekoihin?"En usko ajatukseen ollenkaan. Itse te olette kuntakeskuksenne nukkumalähiöittäneet – vuosikymmenten mittaan – tälläiseksi kuin se on nyt. Niin kutsuttu Facebook-aktiivisuus taas, mihin Kinnunen viittaa; on pelkkää joutavaa vouhotusta/ajankulua/yllytystä päästä pitämään toista pellenään.
No, mikä olisi – muka – estänyt tekemästä uimahallia jo silloin kun peruskoululaisia alettiin uimaopettaa ympärivuoden ja seniorit kaivata elämänlaatua ylläpitävää toimintaa? Niinikään; ilmenikö täällä koskaan merkittävää ravintoloiden kannatusta? No, niitä oli ja meni, mutta kävikö ravintoloissa myös ulkopaikkakuntalaisia?
Hah – ja ne teidän tapahtumanne niin kutsuttuine yhteisöllisyyksineen – voi helvetti, – senkö takia niitä järjestetään, että saadaan sanoa järjestetyn? Sekä; miten teiltä taas kävikään se toisten kohtaaminen ja kanssaan oleminen? Ei siis ihmetytä vähääkään, että kuntaa hallintohimmelinä kiinnostaa vain tonttibisnes.
"Mikä esti tekemästä uimahallia? Onko ravintolalle kävijöitä ja mikä lienee totuus niin kutsutusta yhteisöllisyydestänne?"Kun täälläpäin kaikki – aivan kaikki – toimii sen ajatuksen varassa, että rauhaa haluava suuntaa korpeen ja menoa&meninkiä taas Joensuuhun päin. Että täällä – jossain välimaastossa – lähinnä käydään nukkumassa, perheriitelemässä sekä romahtamassa rauhassa omaan toteen surkeuteensa – turvassa suljettujen ovien takana.
Oikeasti kukaan ei halua katsella maisemia. Eihän kylässä rantasellaisia alunperin ollutkaan vaan ne olivat ryönän peitossa. Esiinpiikkauksensa oli kassanpaikkuuta tai työllisyyshanketta seurannut tahaton vahinko – tämä tapahtui joskus silloin, kun ne luonnonystävätkin olivat vielä pääsääntöisesti alle 70-vuotiaita.
Nyt aikuisille on tärkeintä, että autolla pääsee ovelta ovelle ja joka asian saa yhdestä paikasta; kasvattamattomat oman onnensa nojaan jätetyt kakarat taas toivovat, jottei kukaan katsoisi peräänsä eikä etenkään paljastaisi kenellekään heidän ”reviirikseen” valtaamallaan harjoittamaansa joukkotolloilua ynnä pikkurikollisuutta.
"Täällä korven rauhan ja Joensuun menon&meiningin välimaastossa vain nukutaan, riidellään ja romahdetaan."Siksi teillä on tuonnäköiset asuntotarjonta, joukkoliikenne, kulttuuripalvelut, kuntapolitiikka, tiedotusvälineet ja jokseenkin kaikki muukin kuin tiedätte olevan. Kysymys kuuluu, että alkaako elämänlaatua, yhteisöllisyyttä sekä muutakin ”kaikkea hyvää kaikille” syntyä, jos tarkoitusta varten luodaan pelipaikka?
Ellei – syntyy vain vuokriltaan, maksuiltaan ja hinnoiltaan ylikallis, käytännössäkatsoen ei koskaan aukioleva ja lähivalvontaa kaivannut vaan sitä vaille jäävä hukkatila. Kunnes kokonaisuus ei enää pyöri taloudellisesti, jolloin Se Uusin Kunnan Paras Paikka joko rapistuu käsiin tai myydään – nolona hiljaa halvalla – pois.
Oma kantani Jari Pekka Kinnusen aloitteeseen onkin: hieno ajatus, mutta toteutumiseensa en usko. Minusta parasta mitä – historiallisen terveyskeskuksen pian kokonaan puretun rakennuksen – tontille voi toivoa tapahtuvan on unohdus, – kun jäljet on siivottu pois. Purkuröttelöitä on täälläpäin jo muutenkin ihan liikaa.
"Alkaako elämänlaatua, yhteisöllisyyttä sekä muutakin 'kaikkea hyvää kaikille' syntyä, jos luodaan pelipaikka?"No, eikö sitten tehtäisi omakotitaloja – kauniiseen maisemaan omassa rauhassa keskelle taajamaa – tai kerrostaloja – kylän parhaalle paikalle? Ei. Asuminen kallistuu sekä tungos yhteentörmäyksineen lisääntyy, kun polarisoituvan väestön pärjääjät laskelmoivat edukkainta ja "pärjääjät" taas asuinpaikkaa mihin heillä on varaa.
Mennään siis pienimmän pahan periaatteella; rakentamattomana ja kaikkien vapaassa käytössä olevalla ulkoilualueella voi istua viltillä eväiden kanssa tai harrastaa liikuntaa sen halki – niitä kuuluisia maisemia katsellen. Vai siitäkö tässä on kyse, että jonkun mielestä ”kun Joensuuhun tulee musiikkitalo, niin pitäähän meidänkin”?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
OHJEET
Tätä blogia voi kommentoida vain suomen kielellä.
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.
Pysy asiassa.
Ole asiallinen.
Älä chattaile.
Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.
Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.